Vanhan Äänekosken Kotiseutuyhdistys
Äänekosken seurakunnan kirkkokuoro vuodelta 1954. Takarivissä 4. oikealta Eino Hyppönen, 5. oikealta Eelis “Kieku“ Tourunen ja hänen edessään Lauri Tuulensuu. Hänen vasemmalla puolellaan Kalervo Tourunen. Ylärivissä 3. vasemmalta Lassi Tourunen. Eturivissä 1. oikealta Uuno Savijärvi. Muita kuvasta on tunnistettuja ovat ainakin Eemil Vuorinen ja Aino Parkkonen.
Vuonna 1968 tuhopoltossa tuhoutuneen Äänekosken vanhan kirkon saarnastuoli. Se saatiin pelastettua palosta ja sijoitettiin uuteen vuonna 1973 käyttöönotettuun kirkkoon. Vanha tarina kertoo, että saarnastuoli olisi alunperin puuseppä Matti Kuneliuksen rakentama. Tähän ei löydy seurakunnan arkistoista vahvistusta. Sieltä löytyy vain tieto, että on maksettu puusepälle saarnastuolin tekemisestä. Puusepän nimeä ei harmittavasti mainita.