Keittäjä Seppo Kautto
Seppo Kautto
Seppo Kautto tuli sulfiittitehtaan palvelukseen 10.4.1964. Hän meni kaverinsa Niemen Leksan kanssa tehtaan työhönottoon. Leksa meni kuorimolle ja Seppo Kautto oli tyytyväinen saadessaan sisätöitä sulfiittitehtaalta. Hän pääsi työhön sulfiitin rässille. Se oli siihen aikaan niin kuin vielä myöhemminkin sisääntulovakanssi tehtaalle. Työ rässillä oli siihen aikaan hyvin sitovaa ja sitä tehtiin neljän miehen ryhmässä, johon kuuluivat pakkari, kaksi saksimiestä ja kääreentekijä. Pakkari oli työryhmän vetäjä ja hänelle maksettiin siihen aikaan hieman parempaa palkkaa kuin muille työryhmän jäsenille. Työryhmään kuului siihen aikaan mm. Antero Harju, Hellman-niminen mies ja Jarmo Sipponen. Käytöntarkkailija vuorossa oli Aili Lahtinen ja koneenhoitajana Aarne Luopa. Vuoromestarina oli alkuaikoina Paavo Lappalainen ja myöhemmin Kauko Dahlman ja Erkki Kolehmainen. Mestarikuntaan kuuluivat myöhemmin vielä ainakin Eero Puranen, Heikki Palonen ja Jorma Tassi. Käyttöinsinöörinä oli 1970-luvulla Kalevi Träskelin ja käyttöpäällikkönä Jouko Pirkkanen.
Seppo Kautto kertoo, että he olivat Jarmo Sipposen kanssa kovia piirtämään selluarkkeihin siihen aikaan. Jos arkki oli riittävän kuiva, sitä oli hyvä käyttää piirustusalusena. Tätä samaa perinnettä on myöhemmin jatkanut Äänekoskella varsin tunnettu taiteilija Eino Vanninen. Hänen selluarkkeihin tekemänsä Pimpo-aiheiset karikatyyrit ovat vielä monen sulfiitin konesalissa töissä olleen muistoissa.
Siirtyminen vuorovaramieheksi
Rässin jälkeen Seppo Kautto työskenteli sulfiitin vuorovaramiehenä. Hän kertoo, että siinä työssä sai opetella monta erilaista työtehtävää eri puolilla tehdasta. Siihen aikaan vuorovaramiehen tehtäviin kuuluivat apukeittäjän, massakuoppien, huoltomiehen ja trukkimiehen tehtävät. Vuorovaramies oli tehtaalla tuuraaja, jota tarvittiin sairaslomien ja muiden poissaolojen varalta.
Sulfiitin pitkäaikaista ylimestaria Kalle Hännistä Seppo Kautto muistaa hyvällä. Kalle oli sukkelaliikkeinen tiukasti asiat hallinnassaan pitävä esimies. Tyypillistä Kallen työnjohdolle oli myös se, että hän palasi hetkenpäästä takaisin ikään kuin varmistamaan, että asiat etenivät hänen haluamallaan tavalla. Konesalin ilmastointi oli periaatteessa kaappimiehen tehtäviin kuuluvaa. Kalle Hänninen halusi kuitenkin pitää sen omassa hallinnassaan ja kävi useinkin konesalin katolla muuttamassa puhallusten asetuksia haluamikseen. Seppo Kautto muistelee, että hänellä ei Kalle Hännisen kanssa ollut koskaan ongelmia. Hän kertoo kuitenkin erään hauskan tapauksen sihtipuolelta. Kalle oli pyytänyt Seppo Kauttoa ylitöihin pesupäivänä puhdistamaan sihtipuolella olevaa kylmävesivaraajaa. Työ oli märkää ja sitä tehtiin painepesurilla, joten siinä tarvittiin kumisaappaita, joita Kautolla ei ollut mukanaan. Seppo olikin pyytänyt Kalle Hänniselta saappaita. Pyyntöön oli kuitenkin tullut pikainen vastaus:
"Pitäisihän nuoren miehen ymmärtää, että kun tulee tällaiseen hommaan niin pitää olla varusteet mukana!"
Seppo Kautolla on myös toinen Kalle Hänniseen liittyvä hausta muisto. Tämä tapahtui samana päivänä kuin edellä kuvattu kumisaapasongelma. Kautto poltti siihen aikaan piippua ja Kalle oli sattumalta tullut juuri silloin paikalle ja ilmeisesti ei pitänyt näkemästään, koska oli tokaissut:
"Tänne on tultu töihin eikä piippua polttamaan!"
Siirtyminen keittäjäksi
Keittäjäksi siirtymisestään Seppo Kautto muistaa, että hän oli massakuopilla työssä, kun ylimestari Kauko Saarinen tuli juttusille. Hän oli kysynyt, että kiinnostaako lähteä keittäjän oppiin. Vuorossa pitkään ollut keittäjä Eino Viikki oli jäämässä eläkkeelle ja hänelle pitäisi saada seuraaja. Seppo kertoo ajatelleensa ensin, että onko hänestä keittäjäksi. Työhän oli vastuullista paineastioiden kanssa touhuamista. Työ opetti kuitenkin tekijäänsä varsinkin, kun siihen sai hyvän opetuksen rauhalliselta Martti Niemiseltä. Sopeutumista keittämölle helpotti tosin se, että Kautto oli työskennellyt apukeittäjänä vuorovaramiehenä ollessaan. Keittämö ei siten ollut työpaikkana outo. Sen aikaisista keittäjistä hän muistaa hyvin mm. Arvi Nyyssösen, joka oli Kauton mukaan hauska ja vähän venkula. Arvilla oli mukavia sanontoja ja pitkiä voileipiä eväänä.
Kattilan yläpään valmistelu keittoon
Apukeittäjän työtehtävistä Kautto muistaa, että se oli yksinäistä hommaa keittämön yläkerrassa. Kattilan lastutäytön ajan apukeittäjän piti seurata, että täyttö eteni kunnolla ja ongelmien ilmetessä piti mennä happotorniin rassaamaan lastusiilojen alapäitä auki. Apuvoimia rassaukseen sai tarvittaessa vuorovara- ja huoltomiehestä. Kattilan lastutäyttö kesti normaalisti noin 45 minuuttia ja sitä seurattiin ensisijaisesti täyttöajan perusteella. Täyttösuppilon reunalla oli lisäksi pieni reikä, johon laitettiin pitkä happoteräsputki, jolla myös tunnusteltiin kattilan täyttymistä. Joskus kaikesta huolimatta kävi niin, että kattila oli suppiloa myöten täynnä lastua. Tällöin ei auttanut muuta kuin tyhjentää ylimääräiset lastut käsin kattilan suulta. Lopuksi kattilan kansi kiinnitettiin paikalleen ja apukeittäjä antoi keittäjälle merkin, että kattila on valmis happotäyttöön. Keiton valmistuttua se puhallettiin massakuopille. Ennen puhallusta apukeittäjä ajoi pohjalipeät massakuopille. Tällä oli se tarkoitus, että puhallus ei pakkaantunut kuopan pohjalle liikaa. Puhalluksen lopussa apukeittäjä varmisti kattilan päältä, että se tyhjeni kokonaan. Tarvittaessa tyhjennystä autettiin letkuttamalla vettä täyttöaukosta kattilan pohjalle.
Keittämö työpaikkana
Näytteenottoa painesyöttöastiasta
Keiton valmistuminen pääteltiin keitosta saatujen näytteiden perusteella. Kattilan sivulla oli pieni painesyöttöastia, jonka avulla keittolipeästä saatiin näyte. Sen väristä voitiin saada arvio keiton valmistumisesta. Kuppiin tuli myös massanäyte, josta sormella kokeilemalla katsottiin onko kuitu pehmennyt tarpeeksi. Kuitua pituussuunnassa tunnustelemalla selvitettiin onko siinä vielä tikkumaisuutta jäljellä. Tuotannon etenemisen seuranta keittämöllä perustui myös osaston äänimaailman hallintaan. Kaikesta päätellen sen ajan sellunkeitto oli enemmän taidetta kuin silkkaa tiedettä. Työvuoron aikana tuli suunnilleen kaksi valmista keittoa puhallukseen. Labra otti näytteen jokaisesta valmistuneesta keitosta ja mittasi siitä mm. kappaluvun eli kovuuden, joka kirjattiin keittämön keittokirjaan. Keiton kappa selvisi kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun keitto oli jo päätetty.
Kaksi vanhinta kattilaa tehtaalla olivat kivikattiloita. Näiden kattiloiden tyhjennyksen yhteydessä apukeittäjä usein keittäjän kanssa yhdessä tarkasti keittimen sisäosan kunnon. Jos sisäpuolen pinnoitetta oli irronnut, niin kattilaan ajettiin lastua sopivalle korkeudelle ja vuoromestari kävi kattilan sisällä tarkastamassa vaurion laajuutta. Tarvittaessa tehtaalla ollut kattilamuurari kävi korjaamassa rikkoontuneen kohdan kattilan sisäpinnassa.
Seppo Kautto muistelee, että keittämö ei ollut mitenkään erityisen kiireinen työpaikka. Siellä oli omat tehtävänsä, jotka piti hoitaa täsmällisesti ja ajallaan. Joskus käyntiinlähtöjen yhteydessä piti tehtäviä jaksottaa ja viivästyttääkin ettei valmistumiseen olisi ehtinyt montaa keittoa yhtä aikaa. Tehtaalla siirryttiin kattilapesuun vuonna 1975. Tällöin paineesta puhaltaminen kuopille jäi pois. Aiemmin kattilan puhallus aloitettiin noin 1 kg paineesta massakuopille. Seppo Kautto muistelle, että sulfiitissa siihen aikaan työskennellyt teekkari Ulla-Maija Kovanen teki diplomityönsä tähän livetyspesuun liittyvissä käytännöissä.
Keittämö oli käryinen työpaikka, jossa ei alunperin ollut valvomoa. Ensimmäinen valvomo ja sen ilmastointi paransivat hieman työolosuhteita. Neljännen kattilan valmistuttua osastolle rakennettiin uusi avarampi valvomo, jossa oli ruokailutilat. Tilaan saatiin myös radio.
Konttorin väki joutui evakkoon
Kautto kertoo erään hauskan muistelman keittämön ajoiltaan. Tosin se ei silloin välttämättä tuntunut kovinkaan mukavalle. Eräänä arkipäivän hän aloitti kattilan puhalluksen. Se meni alkuun normaalisti ja kattilan jämät piti ohjata tiettyyn kuoppaan. Linjalla oli kuitenkin jäänyt auki väärän kuopan venttiilit. Keittokäryt levisivät osastolle ja nousivat konttorille niin voimakkaina, että väki joutui menemään konttorin ikkunoista katolle pakoon. Sitten myöhemmin tuli kutsu Erkki Aallon luokse puhutteluun. Tehtaanjohtaja kysyi, että mitä tapahtui. Seppo Kautto kertoi, että yleensä tehtävät hoidetaan tietyssä järjestyksessä. Tässä tapauksessa hän oli kuitenkin tehnyt ne toisessa järjestyksessä ja siitä syystä väärät venttiilit olivat jääneet auki kuopille. Ei siitä kuitenkaan sen kummempaa seurannut. Tehtaanjohtajakin oli ymmärtänyt, että näin voi joskus käydä.
Eläkeputkeen vuonna 2000
Keittotoiminnan loppuessa sulfiitissa 16.1.1984 Seppo Kautto jäi konekorjaamon kirjoille ja siinä tehtävässä hän oli mukana päivätöissä purkamassa sulfiittitehtaan putkilinjoja ja laitteita. Palvelusvuosia sulfiittitehtaalla hänelle kerttyi noin 20. Hän oli myös jonkin aikaa sulfiitin luottamusmiehenä. Vuoden 1984 lopulla hän siirtyi paperitehtaan palvelukseen, josta jäi eläkeputkeen vuonna 2000.
Lähteet
- Seppo Kauton haastattelu 2016