Koivusulfiitti Birch Extra
myyntiselluna
Äänekosken sulfiittitehdas valmisti koivusulfiittia vuodesta 1958 vuoteen 1984 yhteensä noin 820.000 tonnia. Omille tehtaille toimitettiin: kartonkitehtaalle noin 220.000 tonnia ja kemialliselle tehtaalle noin 110.000 tonnia. Myytäväksi maailmalle sitä riitti vajaa 500.000 tonnia. Myynti tapahtui myyntiyhdistys Finncellin kautta.
Finncell
Erkki Aalto
Sellun myyntiyhdistys Finncell perustettiin 1918 ja toimi vuoteen 1995 saakka. Kaikki sellutehdasyhtiöt olivat edustettuna siinä vuoteen 1990 saakka. Sen pääkonttori oli Helsingissä kauppatorin kupeessa Etelä Esplanaadilla. Samassa rakennuksessa olivat myös muut myyntiyhdistykset: Finnpap, Finnboard ja myöhemmin Converta.
Finncellin hallitus laati vuosittain myyntistrategian eri markkinoille ja myös laatukriteerit tehdashinnoille, kaikki ei mennyt keskihintojen mukaan. Markkinatilanteen vaatiessa se rajoitti tuotantoa joko ajallisesti tai määrällisesti. Määrärajoituksen perusteena oli 28 vuorokauden tuotanto. Finncell edusti Suomea maailmalla. Sen vuosikertomukset olivat hienoja luontokuvauksia, jotka olivat vuodesta 1962 alkaen kuuluisan graafikko Erik Bruunin käsialaa.
Finncellillä oli sivukonttorit mm Kööpenhaminassa, Amsterdamissa, Wiesbadenissa, Zürichissa, Milanossa, Madridissa sekä agentuurit Pariisissa Potroe & Bonnet ja Lontoossa Price & Pierce. Vielä oli New Yorkissa Pulp Sales Co, joka oli oma. Minulle nämä konttorit tulivat tutuiksi asiakaskäyntien yhteydessä. Kun olin menossa Hollantiin tai Englantiin sain Helsingistä seurakseni ins. Cai Eklöfin. Kun matkani suuntautui Tanskaan, Sveitsiin tai Italiaan mukaani lähti DI Aaro Teuronen. Eri maissa vierailtaessa tarvittiin sopivan mentaliteetin omaavia kauppamiehiä!
Finncell oli myös pankkiiri
Sellukaupassa liikkui suuret rahasummat. Finncell tutki asiakkaiden luottotiedot ja kaikki rahoitukseen liittyvät asiat ja hoiti tilitykset tehtaille määräajoin. Kun heikossa markkinatilanteessa jouduttiin myymään esimerkiksi Italiassa 90 päivän maksuajalla, niin siitä huolimatta rahat tulivat normaalisti tehtaalle,vaikka lopullinen maksu tapahtui paljon myöhemmin. Tietenkin ao.kustannukset tulivat myyjätehtaalle.
Transfennica hoiti merikuljetukset
Sellutehtaat toimittivat omalla kustannuksellaan toimituserät laivan kyljelle satamaan. Transfennica hoiti merikuljetukset määräsatamiin.
Finncell koordinoi KCL:n kanssa sellun tutkimustoimintaa
KCL eli Keskuslaboratorio oli sellu-ja paperitehtaiden omistama tutkimuslaitos. Tutkimustoiminta oli organisoitu siten, että oli pieni pääkomitea ja sitten alakomiteat: sulfaatti- ,sulfiitti- ja valkaisukomiteat. Jäseninä oli tehdaskohtaisesti yksi/komitea. Kokoukset olivat keväällä KCL:ssa Espoossa ja syksyllä vuoron perään tehtailla. Mainittakoon, että olin valkaisukomitean puheenjohtajana vuodet 1964-77.
Ääne Birch Extra koivusulfiitin
toimituskohteita Euroopassa
Tanskassa De Forenede Papir, Hollannissa van Gelder Papier, Italiassa Burgo Slr, Ahlström Mathi, Timavo Trieste, Ranskassa Docelles, Englannissa East Lancashire, Thames Board Mills, Aberdin Board ja lukuisa joukko pieniä paperitehtaita.
Englantilaiset paperintekijät
konservatiivisia
Englantilaiset paperintekijät olivat erittäin konservatiivisia. Meidän koivusulfiittimme sopi heille hyvin. Se oli helposti jauhautuvaa ja muodosti hyvän formaation paperin valmistuksessa. Varsinkin pienille paperintekijöille nämä asiat olivat tärkeitä. Vielä 1960 luvulla pieniä paperintekijöitä oli siellä paljon. Tämä vanhoillisuus näkyi myös autojen käytössä: nuori insinööri ei voinut omistaa hienompaa autoa kuin tehtaanjohto. Työvoiman käytössä oli myös vaikeutensa. Työsopimukset olivat erittäin tarkkasanaisia. Kun 1960 luvun loppupuolella siirryimme 8 paalin yksikköihin, niin esim. East Lancashiren tehtaalla niiden käsittely oli aluksi vaikeata, vaikka paalien purkutyö tuli helpommaksi pulpperiasemalla.
Suurin asiakkaamme East Lancashire
Paper Mills Ltd
East Lancashiren tehtaat sijaisivat Keski-Englannissa Radcliffessä Manchesteristä vähän pohjoiseen. Se oli suomalaisen sellun suuri asiakas. Me toimitimme sinne vuosittain noin 10.000 tonnia koivusulfiittia ja vajaan 20 vuoden aikana 206.000 tonnia. East Lancashiren asiat kulkivat kaikki johtaja Chris Pearson'in kautta Price & Piercellä. Hän oli nuori ja tarmokas johtaja. Hänellä oli suomalainen vaimo, entinen Finnairin lentoemäntä. Heidän hieno omakotitalonsa sijaitsi Richmansworthissa, Lontoon länsilaidalla.
East Lancashiren tehtaanjohtaja Allan Scotting oli myös nuorehko paperi-insinööri ensi kerran tavatessamme. Asiat luistivat siellä hyvin, kun pidimme paljon yhteyttä. Hän kävi usein Äänekoskella ja minä siella Radcliffessä. Hienona piirteenä voin mainita, että kun tulin tehtaalle, siellä oli Suomen lippu ylhäällä hulmuamassa lipputangossa, myös silloinkin, kun oli kysymyksessä laatuvalitus. Oli hieno tunne!
Kerroin jo edellä, että englantilaiset ovat vanhoillisia. Englantilainen ei kutsu vieraita kotiinsa, vaan vie pubiin. Olin useamman kerran Allanin kotona ja kerran Chris'n kotona. Englannissa henkilökohtaiset suhteet kaupankäynnissä ovat erittäin tärkeitä. East Lancashire oli meille pienelle sellutehtaalle "vaarallisen" suuri ostaja! Myyntisellustamme meni sinne 40%.
Sellun tuotanto-ohjelmassa ajoimme 100 tonnin eriä varastoon. Erät analysoitiin ja East Lancashire toimituksia varten valikoimme aina parhaat erät heille ja näin loppujen lopuksi saimme vain muutamia valituksia vuosien saatossa. Niistä selvittiin aina hyvin.
Hollannissa tuli lunta tupaan
kunnolla
Hollannissa yksi meidän asiakkaamme oli pieni paperitehdas, joka sijaitsi aivan pohjoisrajalla Appingedamissa. Se osti koivusulfiittia muutama sata tonnia vuodessa. Joskus 1970-luvun alkuvuosina se siirtyi happamasta liimauksesta alkaaliseen, vai oliko se toisinpäin. Joka tapauksessa meille tuli sellusta valitus.
Lähdin hetimmiten Caj Eklöfin kanssa Amsterdamiin ja sieltä autolla Finncellin paikallisedustajan kanssa tehtaalle. Pohjois-Hollanti oli silloin kevään kukkaloistossa parhaimmillaan. Tehtaanjohtaja selitti meille vaikeuksiaan ja sanoi kaiken johtuvan meidän sellumme huonosta laadusta. Kun Cai Eklöf, vanha paperintekijä, yritti puolustaa Äänekosken koivusulfiitin soveltuvuutta heidän paperilaatuunsa, johtaja tulistui ja sanoi:
"Viekää viimeinen toimituseränne pois meiltä".
Se oli selvä loppu. Finncellin Amsterdamin konttori myi erän muualle alihintaan ja kuljetti sen pois sieltä. Tästä jäi huono maku suuhun. Sitä ei lohduttanut edes paluumatkan hienot tulppaanimaisemat!
Hollannissa meidän suurin asiakkaamme oli van Gelder Papier. Se oli tarkka asiakas, joka analysoi jokaisen toimituserän tarkasti. Parasta oli se, että saimme varsin pian analyysitulokset käyttöömme ja voimme verrata niitä omiin tuloksiimme. Näin jatkuvalla kanssakäymisellä vältettiin monet mahdolliset valitukset.
Oliko sulfiittisellun tuotanto
kannattavaa
Näin pitkän työuran Äänekosken tehtailla tehneenä sanon, että sulfiittisellun kannattavuutta tarkasteltiin eli päivitettiin noin 4-5 vuoden välein. Sulfaattitehtaalla sitä ei tarvinnut tehdä. Tekniikan muuttaminen ja parantaminen oli monta kertaa ratkaisu kannattavuuteen. Tehtiin valkoisempaa sellua, siirryttiin kuusisellusta koivuselluun, paalisellusta rullaselluun ja viimeiseksi paperisellusta revinnäisselluun. Näin pysyttiin mukana kilpailussa, joka valkaistujen koivusulfaattien kanssa oli kovaa.
Myös se tuki sulfiitin toimintaa, kun rakennettin uusi kartonkitehdas 1965. Aluksi kävi niin, että meidän oli tuettava kartonkitehdasta höyryn ja sähkön siirtohinnoissa. Samoin kävi 1975, kun jouduttiin rakentamaan uusi keitin siirryttäessä jäteliemen keitinpesuun hiivatehtaan takia. Samalla rakennettiin myös uusi sulfiittihaihduttamo BW-laitoksen yhteyteen. Nämä kaikki olivat vaikeasti laskettavia suureita, kun arvioitiin sulfiittitehtaan kannattavuutta. Kun vielä sulfiittitehdas oli Äänekosken tehtaiden suuri apuosasto: sellutoimitukset paperi-, kartonki- ja kemiantehtaille, valkaisukemikaliot sulfaatti- ja kemiantehtaille, kuoritut ja katkaistut kuusipöllit hiomolle, sulfaatti- ja paperitehtaan tuotevaraston ja toimitusten lastaustoiminnan hoito sekä vielä jätevesipuhdistamo I:n operatiivinen toiminta. Kannattavuutta tarkasteltaessa sellun siirtohinnoilla oli myös ratkaiseva merkitys.
Sulfiittitehdas selviytyi tästä kaikesta "ruljanssista" erittäin hyvin. Totean tässä, että sen alasajon tammikuussa 1984 aiheutti ympäristöasioista tullut paine ja uuden suuren sulfaattitehtaan rakentaminen sen naapuritontille.
Loppupäätelmä
Kertomuksestani puuttuu monia lukuja, kun olen jo ajat sitten hävittänyt kaikki muistiinpanoni ja tehdaspäiväkirjani.
Lähteet
- Äänekoskella 15.11.2017, Erkki Aalto 91, DI