Yhdistystoiminta
ja muutoksia työelämässä
Teollisuustyö on muuttunut reilussa 100-vuodessa todella paljon. 8-tunnin työaika, josta 100-vuotta sitten vain haaveiltiin, on ollut itsestään selvyys jo kymmenien vuosien ajan. Nykyinen keskeytymätön 3-vuorotyö tehdään pääosin 5-vuoron voimin ja tämä järjestely mahdollistaa raskaiden yövuorojen päätteeksi useiden päivien mittaisen lepojakson. Työolosuhteet tehtaissa ovat myöskin perin erilaiset verrattuna 1900-luvun alun tilanteeseen. Raskas ruumiillinen työ on useimmissa tapauksissa voitu poistaa automaation ja tietotekniikan avustuksella. Tehdassalien ilmanvaihto on parantunut huimasti ja tänä päivänä suuri osa normaalista valvontatyöstä tehdäänkin ilmastoiduissa valvomoissa. Ammattiyhdistystoiminta on pystynyt parantamaan työntekijöiden työsuhteiden ehtoja merkittävästi ja käytännössä lähes kaikki työntekijät ovat tänä päivänä kattavan työttömyysvakuutusjärjestelmän piirissä.
Alla oleva tarina kuvaa 1900-luvun alun vaiheita ajanjaksolla, jossa kaikki yllä mainitut parannukset antoivat odottaa itseään vielä vuosien ja jopa vuosikymmenien ajan. Kertomus antaa hyvin pohjaa ymmärtää sitä valtavaa muutosta, joka on tapahtunut teollisuustyöhön viimeisen reilun 100-vuoden aikana.
1900-luvun alun tilanne
Äänekoski Oy:n vuoden 1906 vuosikertomus, jonka Gösta Sumelius, Edvin Hammarén ja Georg Holm olivat nimikirjoituksillaan varmentaneet, päättyi seuraaviin sanoihin:
On toivottavaa, että yhtiön uudet, joka suhteessa nykyaikaisesti varustetut tehtaat tulevat tuottamaan tuloksia, jotka täysin vastaavat niihin tehtyjä uhrauksia.
Näin näyttikin vihdoin käyneen. Niinpä yhtiön kartongin keskimääräinen vuosituotanto kasvoi vuosina 1907-1913 vajaasta 2400 tonnista yli 3200 tonniin ja paperin tuotanto vastaavasti vajaasta 4000 tonnista yli 7800 tonniin. Sahatavarankin osalta, jonka valmistukseen vaikuttivat selvimmin kysynnän vaihtelut, saavutettiin vuonna 1913 uusi tuotantoennätys 3364 standarttia. Vuosisadan alun seitsemää laihaa vuotta seurasi siten seitsemän lihavampaa. Vuosina 1910-1913 voitiin jälleen jakaa osinkoakin kunakin vuonna 8% osakepääomasta. Yhtiön uhkaavasti kasvanutta velkataakkaa voitiin niin ikään vuosi vuodelta keventää.
Tämä yhtiön osakkaiden kannalta lohdullinen kehitys ei kuitenkaan kyennyt peittämään sitä murhenäytelmää, joka tapahtui Äänekoskella ja eräissä muissakin tehdasyhdyskunnissa vuoden 1908 lopulla ja alkuvuodesta 1909. Maamme paperiteollisuuden työnantajien ja sen työntekijöiden edut törmäsivät ensi kerran ja hyvin rajusti vastakkain. Äänekoskella ei ole myöhemminkään sattunut vastaavaa, mikä varmaankin on ollut eduksi molemmille osapuolille.
Työväenyhdistyksen perustaminen
Äänekosken Työväenyhdistys r.y. oli perustettu vuonna 1903. Yhdistyksen 50-vuotisjulkaisussa kerrotaan alkuvuosien toiminnasta mm. seuraavaa:
Vuosi 1903 oli maamme työväenliikkeessä varsinainen yleisempi herätyksen aika. Silloin pidetty Forssan puoluekokous selvensi tilanteen varsinaisessa puoluemielessä selville sosialidemokraattisille linjoille ja määritteli vastaisen selvän toimintaohjelman myös perusjärjestöjä varten. Silloin saapui Äänekoskellekin puolueen puhujia, jotka selvittivät järjestötoiminnan tarkoitusta työväenliikkeen piirissä. Puolueen kuuluisa puhuja Aug. Vatanen saapuikin Äänekoskelle syyskuun 20. päivän 1903 ja hänen johdollaan pidettiin Äänekosken työväenyhdistyksen perustava kokous. Heti perustamisen jälkeen kehittyi toiminta vilkkaaksi, jäsenmäärä kasvoi nopeasti ja oman talon hankkimiseen ryhdyttiin välittömästi. Varsinkin työväen sanomalehtiä ym. kirjallisuutta levitettiin innolla ja valistustyöhön kiinnitettiin erikoista huomiota. Iltamia ja valistusjuhlia pidettiin tiheään ja näytelmäkappaleita harjoiteltiin kiinteästi. Vierailuiltamia pidettiin pitkienkin matkojen takana, vaikka ne olikin tehtävä usein melkeinpä jalkapatikassa. Kulkuneuvojahan ei ollut. Hevonen, sukset tai potkukelkat auttoivat matkan joutumista.
Äänekoski Oy oli pitänyt vuosisadan vaihteen suomalaisille tehdasyhdyskunnille tyypilliseen tapaan huolta työntekijöittensä hyvinvoinnista ja viihtyvyydestä. Voidaanpa havaita, että Äänekoskella oli tehtaan omistajien harjoittaman sosiaalisen huollon taso jopa keskimääräistä korkeampi. Tämä yhdyskuntahan oli nuori, joten sen kehityksen taakkana ei ollut kuten monilla muilla vastaavilla teollisuuspaikkakunnalla perinteistä kiinni pitävää patriarkallista ruukinpatruunain aikaa. Tehdas tarvitsi kehittyäkseen vakinaisesti paikkakunnalla asuvaa ja kunnollista työvoimaa, jolle oli luotava siedettävä elinympäristö. Myös orastavan työväenliikkeen edellä mainittuihin harrastuksiin yhtiön johto suhtautui suopeasti.
Asenteet jyrkkenevät puolin ja toisin
Asenteet puolin ja toisin kuitenkin jäykkenivät, kun ammatillinen järjestäytyminen maamme työmarkkinoilla alkoi. Työntekijäpuolella perustettiin Äänekoskelle joulukuussa 1906 paperityöntekijäin ammattiosasto. Vuonna 1907 oli jo vuorossa puutyöntekijäin ja seuraavana vuonna metallimiesten ammattiosaston perustaminen. Äänekoski Oy oli puolestaan liittynyt vuonna 1907 Paperi- ja puumassateollisuuden työnantajaliittoon. Työsuhdetta koskevat kysymykset Äänekoskella siirtyivät siis molemminpuolisesti miltei samaan aikaan työpaikan sisäiseltä henkilötasolta järjestötasolle.
Äänekosken tehtaiden entinen työnjohtaja Pekka Matikainen on luovuttanut historiankirjoituksen käyttöön käsikirjoituksen otsikolla: Muistelmia Äänekosken paperiammattiosaston 60-vuotistaipaleelta. Matikainen, joka on aikanaan toiminut tämän ammattiosaston puheenjohtajana, kertoo työoloista Äänekoskella tehtaan toiminnan alkuaikoina mm. seuraavaa:
Kun sitten vähän ennen vuosisadan vaihtumista Hammarénit alkoivat rakentaa Äänekoskelle tehtaita, oli työmiehen elämä vielä aivan työnantajan mielivallan alainen. Työmies ei saanut työstään palkkaa kuin juuri sen, että hengissä pysyi. Toisin sanoen silakka ja leipä oli työläisen juhlaruokaa. Mitään sellaista, mitä tämän päivän työntekijä nimittää vapaa-ajan vietoksi ei ollut. Työ vei kaiken ajan, kun työaika oli tehtaassa 12-tuntinen. Kun tehdas sitten valmistui ja aloitti toimintansa, olivat ne työläiset onnelliset, jotka saivat vakinaisen työpaikan. Ei silloin kukaan huomannut edes kysyä sellaista pikkuseikkaa, kuin että paljonko hän saa työstään palkkaa. Työn saanti oli tärkein ja näin oli moni työmies ja nainen täysin onnellinen. Pitää muistaa, että useimmat sen ajan työmiehistä olivat tulleet maaseudulta, jossa he olivat olleet muonamiehinä ja renkeinä, joten olihan tämä jo sentään kokonaan toista kuin taloissa työssä olo.
Ehdotus 8-tunnin työajasta
Työajan lyhentäminen sekä työpalkkojen ja vallitsevien työolosuhteiden parantaminen olivat ammatillisen työväenliikkeen ja sen vuonna 1907 perustetun keskusliiton Suomen Ammattijärjestön ensisijaisia ja luonnostaan lankeavia tavoitteita. Ensimmäinen näitä asioita koskeva aloite tehtiin Äänekoskella pöytäkirjojen mukaan heinäkuussa 1907. Tehtaan paperityöntekijäin ammattiosasto esitti tällöin yhtiön johdolle seuraavaa:
Voitaisiko ottaa Äänekosken tehtaassa käytäntöön sellainen työaika, että vuorotyössä tehtaassa tehtäis 8-tuntisia työvuoroja sekä että päivätöissä sunnuntaisin ja juhlapäivien aattoina tehtäisi ainoastaan 8 tunnin työpäiviä sekä myös että vapunpäivä pidettäisi vapaapäivänä siten että työt vappuaamuna tehtaassa lopetettaisi kello 6 ja aloitettaisi vapunpäiväiltana kello 10.
8-tunnin työaika käyttöön
Työajan lyhentämiskysymys oli askarruttanut myös työnantajapuolen tai ainakin sen valveutuneimman osan mieltä. Ylipitkissä työajoissa näet voitiin myös nähdä työntekijöiden terveyttä vaarantavia ja heidän yksilöllisiä työsuorituksiaan alentavia haittoja. Vuosisadan vaihteessa oli Zeissin tehtailla Saksassa suoritettu asiasta tutkimuksia. Nämä tutkimukset osoittivat, että työpäivän lyhentäminen 8-tuntiin kohotti yksityisten työntekijäin suorituskykyä jopa siinä määrin, että muiden seikkojen pysyessä muuttumattomina tuotannon tulos ei laskenut työajan lyhentymisestä huolimatta. Kun myös eräiden muiden maamme paperitehtaiden ammattiosastot olivat esittäneet työnantajilleen vastaavia toivomuksia, suositteli Paperi- ja puumassateollisuuden työnantajaliitto jäsenilleen siirtymistä 3-vuoroiseen 8 tunnin työpäivään entisen 2-vuoroisen 12 tunnin työpäivän sijasta. Tämän suosituksen mukaisesti vastasikin Äänekosken tehtaan johto elokuussa 1907 ottavansa vuorotyössä käyttöön 8-tuntisen työajan.
Tässä yhteydessä ei ole mahdollista selostaa kaikkia niitä pulmakysymyksiä, joita puitiin vuoden 1907 lopulla ja seuraavan vuoden alussa neuvotteluosapuolten kesken. Työntekijöiden tunnelmista antanee kuitenkin vaikutelman Matikaisen toteamus:
Kun näinkin paljon saatiin parannusta työoloihin, niin näytti elämä alkavan hymyillä Äänekosken työväelle ja aurinko alkoi paistaa täydellä terällä paperiammattiosaston yllä.
Työnantajapuolen taivaalle oli sen sijaan kertynyt jo pilviä, joiden väri oli levottomuutta herättävä. Kyröskosken tehtailla oli niin ikään siirrytty lyhennettyyn työaikaan. Bonsdorffin mukaan kokeilu 8-tunnin työajalla menestyi paperiteollisuudessa huonosti. Bonsdorff jatkaakin:
Tämän sai Kyröskoskikin kokea. Vuodelle 1908 oli tunnusomaista vedenpuute ja laskukausi ulkomaisilla markkinoilla. Sellaisissa olosuhteissa ei kolmivuorotyö kestänyt koetta. Vastuksellisten suhdanteiden vallitessa, se havainto voitiin tehdä, ei niin huokea tavara kuin ruskea paperi voinut kestää niitä lisäkustannuksia, joita uudistus oli aiheuttanut, niin ihmisystävälliseltä kuin se saattoi näyttääkin. Ei käynyt kilpaileminen maiden kanssa, jotka eivät olleet ryhtyneet tähän uudistukseen ja jotka peruspääoman ja korkojen suhteen olivat huomattavasti edullisemmassa asemassa kuin suomalainen teollisuus.
Paperin maailmanmarkkinat romahtavat
Hääviltä ei näyttänyt Äänekoskellakaan yhtiön vuoden 1908 toimintakertomuksen mukaan. Kulunut vuosi alkoi verrattain suotuisissa merkeissä, sillä paperin ja pahvin tilauksia oli runsaasti, vesisuhteet olivat suotuisat ja tuotanto tyydyttävä. Työt sujuivat häiriöittä aina kevääseen asti, jolloin paperin tilaukset alkoivat ehtyä. Tilausten puute kiihtyi kesään mennessä, mistä syystä Suomen Paperiyhdistys katsoi aiheelliseksi kutsua heinäkuussa yhdistyksen jäsenet koolle pohtimaan tilannetta. Tällöin todettiin yksimielisesti, että ruskean paperin kulutus maailmanmarkkinoilla oli tuotantoa pienempi, joten äärimmäisetkään hintojen alennukset eivät voisi korjata tilannetta. Maan ruskean paperin valmistajat sopivat tällöin siitä, että koska tehokkain keino markkinoiden parantamiseen on tämän paperin tuotannon vähentäminen, paperikoneita käytetään elokuun alusta lähtien toistaiseksi vain neljä päivää viikossa. Kesään mennessä väheni myös pahvin kysyntä suuresti. Siitä huolimatta, että vuoden tuotanto oli myyty, kykenivät ostajat vain suurin vaikeuksin lähettämään tilausluettelonsa. Paperin hinnoissa on runsaasti toivomisen varaa ja hinnat ulkomailla, jonne noin 40% tuotannosta toimitetaan, peittävät tuskin valmistuskustannukset. Puutavaramarkkinoilla oli täydellinen lamakausi. Vuoden aikana vallitsi poikkeuksellisen korkea korkokanta ja pankkilainoistaan on yhtiö ollut pakotettu maksamaan 7,5% korkoa. Kun yhtiöllä on suuri velkataakka, merkitsevät korkoerot sangen paljon.
Paluu 12-tunnin työaikaan
Työntekijäpuolen tavoitteena oli uuden työsopimuksen aikaan saaminen, joka myös selvittäisi eräät työpalkkoja koskevat erimielisyydet. Mutta antakaamme puheenvuoro jälleen Matikaiselle:
Uutta työehtosopimusta ei kuitenkaan esitetty isännistölle, koska oli tullut tietoon, että tehdas oli joutunut vaikeuksiin tilausten suhteen ja näin ollen voi mahdollisesti joutua vähentämään työvoimaa. Vaikka työ ei aina niin suuri ilonaihe olekaan, niin se on kuitenkin välttämätön toimeentulolle. Ainakin näihin aikoihin se oli aivan välttämätön, sillä eihän ollut mitään työttömyysavustuskassoja olemassa.
Lokakuulla saatiin kokea työläisten mieliä syvästi masentanut yllätys. Tehtaan seinälle naulattiin isännistön toimesta ilmoitus, jossa kaikki tehtaan vuorotyöläiset sanottiin irti työstään marraskuun 15. päivään mennessä. Irtisanominen tarkoitti sitä, että työläiset voivat jatkaa työssä, mutta nyt siirrytään jälleen tekemään 12-tuntisia työpäiviä. Mustat pilvet olivat siten hautoneet rajuilman, jonka synty oli Äänekoski Oy:n vuoden 1908 toimintakertomuksen mukaan seuraava:
Ankean markkinatilanteen johdosta, jossa ei voitu havaita mitään parannusta, ryhtyivät ruskean paperin valmistajat harkitsemaan palaamista vuosi sitten käyttöön otetusta vuorotyöntekijäin 8-tunnin työajasta takaisin aikaisemmin vallinneeseen 12-tunnin järjestelmään. Tämän katsottiin olevan tehokas toimenpide tuotantokustannusten alentamiseen.
Eräässä syyskuussa pidetyssä kokouksessa otettiin tämä kysymys käsiteltäväksi. Kokous oli yksimielinen siitä, ettei lyhyempi työaika ollut aiheuttanut minkäänlaista parannusta työsuorituksiin. Kolmannen työvuoron kustannukset olivat sen sijaan erittäin rasittavat tälle teollisuudelle ja omansa edelleen vaikeuttamaan suomalaisen paperin kilpailukykyä ulkomailla, koska siellä ei ole 8-tunnin työaikaa ainoallakaan paperitehtaalla. Teesien naulaaminen tehtaan seinään oli varmaankin käytännöllinen mutta tuskin kovin viisas toimenpide. Matikaisen mukaan työntekijäpuoli ottikin sen vastaan niskakarvat pörhössä:
Vilkkaassa ja asiallisessa keskustelussa paheksuttiin ankarasti sitä, kun julistuksessa sanottiin, että työinto ei ole kuin vähäisessä määrässä tai tuskin ollenkaan kasvanut 8-tuntisen työajan ollessa käytännössä. Keskustelussa todettiin vielä, että todellisuudessa työinto on suuressa määrässä kasvanut, mutta vastoinkäymisiin on ollut syynä tehtaassa vallitseva huono teknillinen järjestely ja huono johto sekä myös, että tuotannon väheneminen ei ole johtunut työntekijöistä vaan veden puutteesta. Tilauksien puutetta pidettiin myös tekosyynä, koska tilauksien valmistumisella on ollut aina erittäin kiire.
Asiat olivat siten ajautuneet jo alkuerässä pahasti umpikujaan työnantajan ja paikallisen työväenliikkeen kesken.
Työtaistelu ja työsulku
Lokakuun 1908 lopulla pidetyssä ammattiosaston kokouksessa, johon osallistuivat myös Suomen Ammattijärjestön ja Paperiteollisuustyöväen liiton edustajat, suoritettiin lippuäänestys asiasta. Sen tulos oli, että kaikki saapuvilla olleet 147 jäsentä olivat 8-tuntisen työajan kannalla, joten 12-tuntista työaikaa ei hyväksynyt kukaan. Tehdyn päätöksen mahdollisista seuraamuksista oltiin toki selvillä, kuten Matikainen kertoo:
Ei ollut helppoa lähteä työtaisteluun, kun oli tiedossa, että mukana oli paljon sellaisia työläisiä, joiden elämä oli aina sen tilin varassa, jonka sai. Kun sulkutoimikunta otti asiasta selvää, että kauanko tulevat omillaan toimeen, niin useimmat olivat sitä mieltä että kaksi viikkoa. Niin ikävältä ja synkältä kuin tilanne näyttikin, niin usko taistelun onnistumiseen oli kaikilla vakaa.
Vastaavanlainen tilanne vallitsi Äänekosken lisäksi myös Kyröskosken, Mäntän ja Läskelän paperitehtailla. Neuvotteluja työnantajapuolen kanssa tosin käytiin mm. Suomen Ammattijärjestön silloinen puheenjohtaja Oskari Tokoi yritti sovitella. Tulos oli kaikilla tehtailla kielteinen, sillä kumpikin osapuoli piti kiinni kannastaan.
Teollistumisen alkutaipaleella oleva suomalainen paperiteollisuus ei potenut työvoimapulaa. Myös Äänekoskelle saapui edelleen lähipitäjistä ja jopa kauempaakin työhaluisia, jotka olivat valmiit hyväksymään tehtaan johdon työhönottoehdot. Jo marraskuussa 1907 voitiin tällä uudella työvoimalla käynnistää puuhiomo ja helmikuun 1908 alussa muutkin osastot tulokkaiden heikosta ammattitaidosta johtuen ainakin joten kuten.
Työtaistelu horjuu
Työtaisteluun ryhtyneiden riveissä alkoi kuukausien vieriessä esiintyä rakoilua, jota Matikainen kuvaa seuraavaan tapaan:
Sulun jatkuessa alkoivat työläiset hankkiutua työhön muille paikkakunnille sekä talollisten töihin. Oli myös sellaisiakin, jotka muuttivat Amerikkaan asti. Tämä tosin helpotti avustusasiassa, mutta samalla alkoi yhä enemmän horjuttaa paikkakunnalle jääneiden sulkulaisten uskoa lopulliseen työtaistelun voittoon. Kokouksessa maaliskuussa 1909 luettiin liitolta tullut kirje, joka ei ollut mitenkään mieliä ylentävä. Kirjeessä nimittäin ilmoitettiin, että liiton täytyy alentaa avustuksiaan. Sulkulaisten kokous päätti kuitenkin yksimielisesti jatkaa työtaistelua ja kehoitettiin kaikkia kokouksen osanottajia pitämään tämä epämiellyttävä tieto visusti salassa, etteivät sivulliset saisi tietää, että asiat ovat näin heikolla kannalla. Näin jatkui sulku edelleen ja kevät teki tuloaan. Sulkulaisten kokouksessa luettiin liitolta tullut kirje, jossa ilmoitettiin työnantajan hylänneen neuvotteluehdotuksen. Samalla liitto ilmoitti, että avustukset lakkautetaan seuraavalla viikolla ja kehoitti tekemään paikallisen sovitteluehdotuksen. Kukaan ei ollut osannut edes ottaa sitä huomioon, että liiton sekä Ammattijärjestön asiat ovat niin heikossa kunnossa, että sieltä täytyy avustukset lopettaa. Paheksuttiin edelleen ammattijärjestön toimintaa, että miksi ei harkittu asioita aikaisemmin, koska heillä oli kokeneet miehet, niin että ei olisi päästetty ollenkaan työtaisteluun menemään. Elämä alkoi muutenkin sulun vaikutuksesta paikkakunnalla käydä rauhattomaksi. Rähinöitä sattui aina vaan useammin, vaikka sulkulaisia oli kehoitettu kaikenlaisia rettelöitä välttämään ja varoitettu, että ei pitäisi antautua mihinkään, mikä häiritsee yleistä järjestystä. Suurimpana syynä lienee kuitenkin ollut se, kun paikkakunnalle tuli paljon muualta työnhaluisia, samoin tuli myös lisää saksalaisia, niin heidän joukostaan lienee suurimmaksi osaksi lähtöisin ne ainekset, jotka järjestyshäiriöitä saivat aikaan paikkakunnalla. Viranomaisten oli turvauduttava muualta saatuun poliisivoima-apuun saadakseen pysymään yleisen järjestyksen paikkakunnalla.
Työtaistelu päättyy
Vasta toukokuussa 1909 sinnikkäästi lakkoa jatkanut Äänekosken paperityöntekijäin ammattiosasto katsoi kiistan pitkittämisen turhaksi. Työhön paluusta, josta oli tuloksettomasti neuvoteltu tehtaan johdon kanssa, teki jälleen miltei yksimielisen päätöksen 50 sulkulaiseen kutistunut joukko. Matilainen toteaa:
Tämä oli sitten sen niin suurin toivein aloitetun työtaistelun loppu. Nyt jäätiin vain odottamaan, ketkä ovat ne onnelliset, jotka pääsevät jälleen työhön Äänekosken tehtaaseen ja keiden on lähdettävä muualta itselleen työpaikkaa ja elämisen mahdollisuuksia hakemaan. Se oli surullista aikaa, joka veti vakavaksi monen mielen. Kumminkin oltiin sitä mieltä, että ei syytellä liittoa eikä ketään muutakaan, sillä eihän liittokaan voinut enempää avustaa, kun ei ollut varoja. Samoinhan oli asian laita ammattijärjestöjen keskusliitossakin. Rahaa kun ei ollut, niin ei voitu auttaa.
Tässä kokouksessa, johon samalla keskeytyi ammattiosaston toiminta yli 7-vuodeksi, päätettiin jakaa viimeinen Paperiteollisuustyöväen Liitolta saatu avustus 100 markkaa matkarahoiksi niille, jotka joutuisivat hakemaan muualta työpaikkaa. Useimmat joutuivatkin sen tekemään, sillä paluu vanhaan työpaikkaan onnistui vain harvoille. Mutta elämä Äänekoskella jatkui. Näin Matikainen:
Tehtaassa alkoivat taas työt luistaa entiseen tapaan ja tehtiin 12-tuntisia työvuoroja. Olihan sitä aina joskus pieniä erimielisyyksiä sulussa olleiden ja rikkureiden välillä, mutta ne vähin erin unohtuivat. Elämä alkoi saada taas normaalirytmin, työtä tehtiin ja vaalittiin itse kukin niitä tehtäviä, mitä tehtäväksi oli uskottu. Vaikka paperiammattiosaston toiminta sammuikin, niin työväen muu toiminta jatkui entiseen tapaan.
8-tunnin työaika palaa käyttöön
Työajan lyhentämiskysymys, jossa kumpikin osapuoli lojaalisti ja tiukasti noudatti oman työmarkkinaorganisaationsa linjaa, järkytti aikanaan melko perusteellisesti ripeästi kehittyneen äänekoskelaisyhteiskunnan rauhaa. Vaikka hyvää tahtoa molemmin puolin olisikin löytynyt koettua enemmän, ei mikään erillisratkaisu näin monitahoisessa asiassa voinut tulla kysymykseen. Päätös lyhyemmästä työajasta olikin tehtävä valtakunnallisella tasolla, mikä tapahtui vasta maamme itsenäistymisen kynnyksellä vuoden 1917 lopulla. Tällöin Suomen eduskunta itse vahvisti korkeimman vallan haltijana maassa 8-tunnin työaikaa koskevan lain.
Lähteet
- Äänekoski Mills 1896-1996, Jaakko Auer, Pekka Soininen, 1996
