Tilipussi ja -nauha

1930-luvun suuri lama ja sen heijastukset

Raha on elämisen kannalta välttämätön hyödyke. Vaikka asia onkin itsestäänselvyys, on varmaan hyvä tässä yhteydessä vähän tarkastella millaisissa olosuhteissa Pukkimäellä asuneet ihmiset ovat tilipussinsa kotiin kantaneen.

I-maailmansodan jälkeen maailmantalous alkoi kasvaa ja elpyä. 1920-luvun nousukausi mahdollistikin markan kultakantaan palaamisen vuonna 1926. Tässä vaiheessa Suomen Pankin seteleistä tuli laillisia maksuvälineitä. Talous maailmalla kasvoi ehkä liiankin voimallisesti ja johtikin sitten lopulta maailmanlaajuiseen lamaan ja Yhdysvaltojen pörssiromahdukseen 1929. Tämä heijasteli vaikutuksiaan myös Suomeen ja aiheutti ulkomaankaupan supistumisen ja kotimaista deflaatiota. Kova valuutta muodostui velallisille ongelmalliseksi myyntihintojen laskun eli deflaation aiheuttaman korkean koron vuoksi. Tästä seurasi pakkohuutokauppojen ja työttömyyden lisääntymistä.

Yhdysvaltain pörssiromahdusta seuranneen maailmanlaajuisen laman myötä markan kultakantakytkös jouduttiin purkamaan ja rahan tarjontaa lisättiin reaalikorkoja alentamalla. Suomen Pankki luopui viimein lokakuussa 1931 setelien lunastamisesta niiden punnasta johdettuun kulta-arvoon. Markka sidottiin uudelleen talouden vakauttamiseksi Englannin puntaan 1933 ja sitten myöhemmin Yhdysvaltain dollariin 1939. Taloudessa elettiin noina vuosikymmeninä aikamoista turbulenssia.

Tilipussi ja -nauha

Äänekoski yhtiön toiminnan alkuvuosikymmeninä palkat maksettiin käteisellä palkkakonttorista työntekijöille. Palkkakonttorissa laskettiin jokaiselle oma henkilökohtainen käteen jäävä markkamäärä tilistä ja samalla laskettiin myös verottajalle tilitettävä osuus bruttopalkasta. Maksettavan veron yhtiön palkkakonttori tilitti eteenpäin. Bruttopalkasta perittiin suoraan myös Pukkimäen asuntojen vuokra. Palkansaajat saivat tilipäivinä käteensä konkreettisen tilipussin, joka sisälsi tilikauden nettopalkan ja tilinauhan. Palkanmaksupäivä oli tuohon aikaan monelle niin pukkimäkeläiselle kuin muillekin perheille juhlapäivä: Tilipussin sisällöstä ei jäänyt monellekaan paljoa säästettävää, vaan kaikki meni ruokaan ja muihin perheen välttämättömiin tarpeisiin. Tilikauden loppua kohti käytössä oleva rahamäärä väheni ja eläminen kääntyi samaa tahtia säästöliekille. Useissa perheissä pukkimäellä tehtaalla työssä käyvä mies oli ainoa elättäjä ja koko perheen elämä lepäsi hänen työpaikkansa ja palkkansa varassa.

Tälläinen palkanmaksumenetelmä oli kuitenkin työnantajan kannalta hyvin työläs ja kallis sekä se kuormitti kovasti palkkakonttoreita. Toimintaan tarvittiin paljon palkanlaskijoita ja työ piti saada suoritettua virheittä ja viivytyksiä ei juurikaan sallittu. Palkat piti saada maksuun tarkalleen ennalta määrättyinä palkkapäivinä oikeilla rahasummilla laskettuina. Oikean rahasumman laskeminen ei aina ollut kovin yksinkertaista, kun ottaa huomioon millainen perustuntipalkan, lisien ja korvausten viidakko oli esimerkiksi Äänekosken tehtailla vuorotyötä tekevän työntekijän tilikauden palkkasumma.

Palkanmaksu siirtyy liikepankeille

Tilanne alkoi hiljalleen muuttua 1950-luvun lopulla, jolloin liikepankit alkoivat tehostaa ottolainaustaan ja kasvattaa volyymiään. Liikepankkien luotonantomahdollisuudet riippuivat suoraan niiden ottalainausmääristä. Tästä syystä pankit aloittivat 1960-luvulla voimakkaan Palkka pankkiin -kamppanjan, jossa ehdotettiin, että pankit alkaisivat hoitamaan yritysten palkanmaksuliikenteen. Yritysten ja niiden palkkakonttorien tehtäväksi jäisi vain tarvittavien rahasummien laskenta. Toiminta käynnistyikin 1960-luvun jälkipuoliskolla ja siinä mukana myös Äänekosten tehtaiden palkanmaksu ja sen vaatima rahaliikenne siirtyivät kokonaan liikepankkien hoidettavaksi. Tässä yhteydessä jokainen yhtiön palkansaaja tarvitsi oman pankkitilin ja sen myötä perinteiset tilipussit jäivät hiljalleen historiaan ja jäljelle jäi vain tilinauhat, jotka kertoivat pankkeihin menneen tilin suuruuden. Tutut ja perinteiset palkkapäivät yritysten tiloista siirtyivät liikepankkien tiskeille.

Epävarmuuden aika rahamarkkinoilla 1940- ja 1950-luvuilla

II-maailmansodan aikana ja vielä pitkään sen jälkeenkin Suomen markka kärsi voimakkaasta inflaatiosta. Vuosina 1945–1947 markka devalvoitiin useita kertoja. Sama toistui vielä kerran vuonna 1957. Niinpä 1950-luvun lopulle tultaessa Suomen markan arvo oli enää vajaa sadasosa siitä, mitä se oli ollut ennen I-maailmansotaa. Ongelmia lievittääkseen Suomen valtio otti 1.1.1946 kansalaisiltaan pakkolainaa setelinleikkauksella, jossa liikkeellä olevien 500, 1000 ja 5000 markan seteleiden arvot puolitettiin yhdellä kertaa. Setelit oli tuolloin yksinkertaisesti leikattava keskeltä kahtia. Vasen puolisko oli käypää rahaa, mutta vain puolesta alkuperäisestä arvostaan. Oikea puolisko toimitettiin pankkien kautta valtiolle.

Rahauudistus 1963 ja sen jälkeiset vuosikymmenet

1.1.1963 Suomen markka uudistettiin kokonaan siten, että siihen saakka käytössä olleen rahan 100 markkaa vastasi nyt uutta yhtä markkaa ja siihenastinen markka niinikään yhtä penniä. Summista yksinkertaisesti siis pudotettiin kaksi nollaa perästä pois. Tässä yhteydessä myös markan jako sataan penniin palautui. Käytännössä muutos siis näkyi siten, että setelien numeroarvot pienenivät. Näin esimerkiksi vanhasta 1000 mk:n setelistä tuli uudistuksessa uusi 10 mk:n seteli. Myös käytössä olevien setelien kuvitus ja muoto vaihtui rahauudistuksen mukana. Rahayksikön virallinen nimi säilyi entisellään, mutta siirtymävaiheessa ja aika pitkään vielä sen jälkeenkin uudesta markasta käytettiin selventävänä nimitystä nykymarkka ja entisestä valuutasta nimitystä vanha markka.

Kaikesta huolimatta inflaatiokierre 1960-luvulla kuitenkin jatkui ja vuoden 1967 devalvaatiossa markan kansainvälistä arvoa alennettiin vielä noin kolmasosalla entisestään. Bretton Woodsin kultakanta lakkasi 1971 ja markka sidottiin epävirallisesti valuuttakoriin 1973. Vuosien 1977 ja 1978 välillä markka jouduttiin kuitenkin devalvoimaan vielä kolme kertaa. Viimeisin devalvaatio valuutalle tehtiin vielä kerran vuonna 1982.

Suomen markan ECU-kytkentä

Suomen talous vahvistui 1980-luvun edetessä ja ulkomaisen pääoman vapauttaminen johti vuosikymmenen lopulla rahamäärän voimakkaaseen kasvuun. Ylikuumenemista hillittiin parilla minirevalvaatiolla. Markka revalvoitiin yhdellä prosentilla maaliskuussa 1984 ja neljällä prosentilla maaliskuussa 1989. Suomen pankin toimista johtuen vuosikymmenen loppua kutsuttiin vahvan markan politiikan ajaksi, mikä johtikin lopulta Suomen markan arvon kytkemiseen ECU:uun Euroopan Unionin laskennalliseen rahayksikköön varsin korkealla kurssilla.

Suomessa käytössä ollet setelit vuosina 1920-1996

Käytössä olleista Suomen markoista on ollut useita setelisarjoja historian aikana. Osa niistä on ollut hyvin lyhytikäisiä osa taas on ollut käytössä useita vuosikymmeniä melko pienin muutoksin. Suomessa käytössä olleiden setelien paperin valmisti koko markan olemassaoloajan Tervakosken paperitehdas Janakkalan Tervakoskella.

Pukkimäki-sivuston valokuva-arkistossa on kuvia vuosien 1920-1996 välillä käytössä olleista setelirahoista.

Lähteet

  1. www.suomenpankki.fi
  2. Teot ja tarinat. Sitra 208, Puheenvuoroja. Jyväskylä: Atena, 1998. ISBN 951-796-144-8.