Pukkimäkeä

Onnen pieniä pipanoita

Topialla 1930-luvulla

Topia 1910-luvulla

Topia oli ehdottomasti Äänekosken Pukkimäen keskeisin paikka, mutta millaista siellä mahtoi oli lähestyttäessä taloa saunan rannasta päin 1930-luvulla. Kuhnamon sauna pyykkitupineen oli tuohon aikaan ahkerassa käytössä. Kolmessa suuressa padassa lipeä irrotti lian pyykistä. Kovasen Arttu lämmitti metrisillä koivuhaloilla suuren kiukaan niin kuumaksi, että sieltä irtosi löylyä kovimpaankin tarpeeseen.

Noustessa saunamäkeä ylös tien oikealla puolella oli ensin pieni hirsinen mökki, jossa Rautiainen-niminen vanhahko nainen asui tyttäriensä Hiljan ja Martan kanssa. Martta oli meidän leikkikaverimme. Hilja sen sijaan oli vähän vanhempi ja vähemmän joukossamme. Siinä vieressä oli toinenkin pieni mökki, jota sanottiin Sentun-mökiksi. Siinä asui kaksi vanhaa naista, jotka meistä olivat aivan noita-akan näköisiä. Ei ne meille mitenkään pahoja olleet, mutta vähemmän siellä lähettyvillä kuitenkin liikuttiin. Näiden mökkien yläpuolella Topian suuntaan oli vähän isompi hirsimökki, jossa suutari Lahti korjaili ja teki aikanaan pieksuja. Tästä mökistä jäi erityisesti mieleen mukavien muistoja. Lahden muutettua siitä pois mummoni Emma Tourunen asui siinä kuolemaansa asti.

Tien toisella puolella oli myös pieni hirsimökki, jossa asui Jalmari Suomi perheineen. Jalmarissa oli vähän taiteilijan verta ja hän veisteli puusta pieniä ukkoja. Ukot oli kiinnitetty rakennuksen ulkoseinään. Erikoista niissä veistoksissa oli se, että ukkojen selässä oli kanisteri ja niillä oli pellistä tehty pieni pippeli. Kun joskus lapsiporukalla kävimme ukkoja katselemassa, niin Jallu kaatoi vettä kanisteriin ja kaari oli komea ja meillä oli hauskaa.

Pakarin kenttä, Topia ja Topialaisia

Pakari 1940-luvulla

Nyt tullaankin jo pakarin kentälle ja lähelle Topian taloa. Kenttä leivintuvan edessä oli epätasainen ja kivinen, mutta kuitenkin meille paras leikkipaikka. Siinä pelattiin kahtamaalia, lyötiin pilippasta, oltiin kupparista ja karttupiilosta sekä syksypimeällä suosittu leikki oli möhönen. Ruutua hypättiin tiellä pakarin vieressä, kun se oli tasainen eikä liikennekään häirinnyt. Monta kertaa siellä itkettiin kipeitä varpaita, kun ne pallopelien tiimellyksessä oli kiveen isketty.

Topiallahan oli kolme erillistä asuinrakennusta ja lisäksi iso talousrakennus, jossa oli huusit ja liiterit. Huusissa oli kolme isompaa reikää aikuisille ja pienempi penskoille. Tarvittavat pyyhkeet jokainen vei mennessään, jos vei. Asukkaathan Topialla vaihtuivat jatkuvasti. Muistini mukaan siellä asuivat Honkosen Tilda tyttärensä Ainin kanssa. Tästä Ainista jäi mieleen, että hän oli mahdottoman iloinen ja onnellinen silloin, kun oli kova ukonilma. Aini oli syntymästään asti pahasti vammainen. Sitten oli Sorrin Selema, Saaren Maija, Parantaiset, Kivisen Ida, Nyröset, konemestari Rönneberg, Lahtivuoret, Sjögrenit, Lindit, Kauton tytöt, Siikit ja Häyryset. Nämä Kauton tytöt olivat ikääntyneitä naisia ja heillä oli hoidossa sukulaistyttö Saimi. Hän oli punatukkainen, kesakkonaamainen ikäiseni tyttö ja pojat toivoivat häntä aina leikkikaveriksi.

Meillä penskoilla talviaika oli sellaista hiljaiseloa. Ei ollut suksia eikä luistimia. Lumen kanssa leikittiin ja lumiukkoja rakenneltiin. Kun kevät koitti, niin silloin hommaa riitti, kun ei vielä kouluhuoletkaan rasittaneet. Linnut tekivät pesiään ja sitä seurattiin tarkasti. Pikkulintujen pesät jätettiin rauhaan, mutta variksen- ja räkätinpesät saivat kyytiä. Puuhun kiivettiin korkeallekin. Munat lakkiin ja lakki hampaisissa alas. Uimassa käytiin saunan luona Rapakkorannassa. Usein uimareissulla käytiin vielä kiramolla katsomassa tukinnostoa ja haistelemassa limaisen puun hajua.

Kasiaiskauppaa ja ajanvietettä

Liikenne Topian läheisyydessä oli siihen aikaan hiljaista. Mannilan hevosmiehet Katainen ja Rautiainen ajelivat hevosillaan huusinalusia ja likakaivoja tyhjiksi. Sitäkin touhua seurattiin. Kesällä joskus tehtaanjohtaja Ungerin pojat Hans ja Erik ajoivat avoautollaan Topialle ostamaan kasiaisia, joita monet olivat keränneet saaveihin liiterin nurkkalle kalamiesten tarpeisiin. Niistä sai 2 mk/100 kpl ja se oli silloin iso raha. Muutenkin tästä golffihousupoikien käynnistä ja varsinkin siitä autosta riitti puhumista pitkäksi aikaa.

Vaikka ihmiset asuivat Topialla tiiviisti, siellä oli kuitenkin yleensä hyvä naapurisopu. Ei siellä ainakaan pihapiirissä riidelty. Aikuiset tekivät askareitaan ja lapset olivat omissa touhuissaan. Usein kauniilla ilmalla väki kokoontui istuskelemaan pihanurmikolle selvittelemään omia ja varsinkin naapureiden asioita. Näitä juttuja penskalauma kuunteli korvat tarkkana. Koska Topian ympärillä olevissa keltaisissa taloissa asui paljon suurperheisiä, oli lapsilaumakin joskus hyvin suuri.

Silloin 1930-luvulla oli alueelle jo rakennettu ns. Tiilipytingit. Ne olivat yksikerroksisia työläisasuntoja, jossa asui mm. paperityöläinen Julius Liukkonen vaimonsa Ainon kanssa. Heillä ei vielä silloin ollut omia lapsia ja niinpä Topialla asuva pikkumies Aaro kävi heillä kyläilemässä ja suu makeana palasi reissuiltaan. Eräänä päivänä, kun väki istuskeli pihassa, Aaro tulla repsutteli tehtaanvilttihousuissaan ja vilttihenkseleissä tyytyväisenä Liukkosesta. Joku istujista uteli, että mistä Aaro nyt on tulossa. Kysymykseen tuli oitis selkeä vastaus:

Kävin työmättä Liukkotetta läitkäleitä ja nyt mään kottiin patkalle.

Merkillistä leipomista Pakarissa

Kerran kesällä tapahtui merkittävä juttu, joka askarrutti lapsia tavallista pitempään. Eräässä Topian suurperheessä oli jo neidoksi kasvaneita viehättäviä tyttöjä ja yhdellä heistä oli poikaystävänä merimies. Sulhanen tuli käymään suuren matkalaukun kanssa leveälierinen hattu päässä. Salusiinit ikkunoissa saivat kovasti liikettä, kun tulijaa tiirailtiin joka ikkunasta ja seurattiin hänen jokaista liikettään. Oudolla tulijalla oli lisäksi mukanaan paperinen pussi, josta hän jakoi lapsille oikeita paperipäällisiä karamellejä. Nyt Topian keskipisteenä oli tämä komea nuorimies. Morsiamen perheellä oli pieni asunto ja siellä paljon väkeä. Niinpä nuoret lähtivät illalla kävelylle oikein käsikynkkää. Kaivon takaa yritettiin kurkia, kun nuoripari istui pelikenttämme kivelle. Sitten seuraajien silmät repesivät, kun pari siirtyi pakariin sisälle. Sitä kummasteltiin kovasti, että miten ne nyt tähän aikaan leipomaan. Ei tullut pakariin valoja eikä savupiipusta tuprunnut mitään. Pakarissa oli kaksi ikkunaa, joista koetettiin salaa kurkistella, mutta sisällä ei näkynyt taikinaa eikä leipureita. Lopulta kurkistelu lopetettiin, koska oli jo myöhä ja jokainen suunnisti omalle kotiovelleen. Sitä leipomista muisteltiin vielä moneen kertaan ja joku oli kysynyt äidiltäänkin saamatta kuitenkaan vastausta mysteeriin.

Tehtaan viltistä oli moneksi

Tehtaan villaviltti näytteli sen aikaisessa elämässä ja pukeutumisessa huomattavaa osaa. Siitä tehtiin pojille polvihousuja ja henkseleitä. Vilttitumpposet lämmittivät käsiä ja naiset purkivat viltin, josta syntyi kangaspuissa mainiota mattoa. Kartonkikoneen hoitaja Edvart Kautto oli aikanaan mestari tekemään viltistä tallukoita. Ne olivat lämpimät ja kevyet talvijalkineet. Kerrottiin, että eräällä hiomon etumiehellä oli jopa kaivon renkaatkin viltistä. Tytöillä en kuitenkaan muista nähneeni viltistä tehtyjä lämpsähousuja. Tyttöjen housut olivat yleensä punaraitaista flanellia.

Kaikki leikkikalut siihen aikaan olivat omatekoisia. Tytöillä oli nukkensa ja pojat rakentelivat laudanpätkistä autoja. Siihen aikaan kun Koivukujaa istutettiin, niin saunalta päin katsoen vasemmalla olevan ensimmäisen koivun yksi alaoksa oli katkennut osittain. Siihen koivun viereen vedettiin autot ja hirveästi suulla päristiin, niin että naama ja rintapielet olivat märkänä. Kerran oltiin taas tankkaamassa, kun Mannilan kuski Katainen ajoi ohi lietelaatikkonsa kanssa. Joku pojista pyysi kyytiin johon Katainen vastasi:

Se käy, mutta taksa on 5 penniä katolle ja 10 penniä hyttiin!

Joulun viettoa

Maailma on muuttunut rajusti noista ajoista. Silloin oli hyvä olla ja niin on nytkin. Tämä ei koske kuitenkaan enää Topiaa, koska sitä ei ole enää olemassa. Myöhemmin oltiin päästy muuttamaan Tiilipytinkiin ja oli jouluaaton iltamyöhä vuonna 1930. Oli jouluinen tunnelma ja joulukuusikin oli jalassaan lattialla. Topialla se oli ahtauden takia ollut pakko laittaa roikkumaan katosta. Syötiin jouluateriaa, kun posteljooni Kalle Ojanen toi Työvoima-lehden. Äiti pyysi Kallen syömään ja posteljooni söi kaikessa rauhassa meidän kanssamme ja joi vielä kahvitkin ja lähti sen jälkeen jatkamaan lehtien jakoa. Niitä oli siinä vaiheessa jäljellä vielä iso nippu.

Rentoa matkustusta linja-autolla

Kesällä 1931 menin erään kerran Emma-mummoni kanssa Parantalaan kyläilemään. Suolahti-Saarijärvi väliä liikennöi silloin tummanruskea Keo-merkkinen linja-auto ja sitä kuljetti Huovila-niminen mies. Autossa oli ennestään jo useita matkustajia ja me nousimme kyytiin lossin Salakan puolelta. Tultiin sitten Honkolaan lähelle Aholan taloa. Taloa lähestyttäessä kuljettaja Huovila huomasi, että Aholan Ville meni vasta kainalossa alushoususillaan tien vieressä olevaan saunaan. Huovila pysäytti auton ja ilmoitti matkustajille menevänsä Villen kanssa saunaan. Tunti siinä vierähti ja sitten matka jatkui. Nääsilän kohdalta nousi autoon vielä useampi henkilö eikä kukaan tuntunut ihmettelevän auton aikataulua.

Lähteet