Äänekoski

Suojeluskunta

Suojeluskuntalaiset

Kysymys siitä, keitä suojeluskuntalaiset oikeastaan olivat, on askarruttanut vuosikymmenien ajan varsinkin suojeluskuntiin kuulumattomia. Osasyy tähän on varmasti ollut aikalaisten esittämät ristiriitaiset tulkinnat etenkin työväestön kuulumisesta suojeluskuntiin. Vapaus- ja sisällissodan sekä sen katkeran jälkiselvittelyn seurauksena suojeluskunnat koettiin vasemmistossa tavanomaisimmin porvari-, lahtari- ja verikaartina, jotka kovimman kritiikin mukaan janosivat etenkin työläisten verta. Maltillisemmissa kommenteissa, kuten esimerkiksi sosiaalidemokraattisen puolueen julkilausumissa, suojeluskunnat taas esitettiin porvarillisena luokkakaartina, johon työväestöä ei juurikaan oletettu kuuluneen. Se koettiin poliittisen vasemmiston ideologisena vastustajana ja siten sopivan huonosti vasemmiston ihanteisiin ja tavoitteisiin. Lopulta kuitenkin tässäkin totuus ei ollut tarua ihmeellisempi ja poliittisen vasemmistonkin kannattajia kuului suojeluskuntajärjestöön sen loppuvuosina hyvinkin paljon. Teollisuuspaikkakuntien vuosien 1939-1944 suojeluskuntien uusista jäsenistä noin joka toisen voitiin katsoa kuuluneen vasemmistoon.

Suojeluskuntien henkilökortisto

Tämän yhteiskunnallisesti pitkän aikaa araksi koetun kysymyksen selvittämiseksi on 34 suojeluskunnan ja niiden 12546 suojeluskuntalaisen henkilökorttitiedot analysoitu. Näin syntyneen tietokannan avulla voidaan tutkia paitsi edellä mainittua kysymystä myös selvittää laajemmin suojeluskuntalaisten sosiaalista kerrostuneisuutta. Tarkastelujaksolla 1918-1944 järjestössä oli vuosittain keskimäärin yli 90000 jäsentä, joten otos kattaa noin 14 prosenttia yksittäisen keskimääräisen vuoden läsnä olleesta jäsenistöstä. Vähimmillään jäseniä oli vuonna 1918 noin 59000 ja enimmillään tiettävästi vuonna 1941 vajaat 127000. Jos arvioidaan, että suojeluskuntajärjestöön olisi kuulunut vuosina 1918-1944 yhteensä noin 150000 jäsentä, otos kattaa koko jäsenistöstä noin 8 prosenttia.

Jokainen tutkittava aikakausi vaatisi periaatteessa oman sosiaalisten kerrostumien luokittelunsa. Klassiseksi tulleen Heikki Wariksen vuonna 1948 teoksessaan Suomalaisen yhteiskunnan rakenne, ja Hallintohistoriakomitea vuonna 1995 esittämän jaottelun parhaimmat puolet yhdistämällä on pyritty kehittämään entistä informatiivisempia maailmansotien välisen ajan suomalaisen yhteiskunnan sosiaalista kerrostuneisuutta kuvaavia luokituksia kuten työväestö, talonpojat, aiempi keskiluokka, ylempi keskiluokka ja eliitti.

Sosiaaliset kerrostumat Suomessa vuoteen 1944

Sosiaalinen kerrostuneisuus tässä tutkimuksessa perustuu ensisijaisesti otoksen henkilöiden toimeentulolähteeseen eli ammattiin. Sosiaaliset kerrokset tai luokat eivät ole selvärajaisia: kunkin henkilön sijoittaminen tiettyyn sosiaaliseen asemaan ja kerrostumaan on tehty lähteiden informaatiosisällön mukaan tapauskohtaisesti. Esimerkiksi talonpojan pojat on tarkempien perusteiden puuttuessa luokiteltu talonpoikiin. Suojeluskuntalaiset, jotka ovat ilmoittaneet ammatikseen torppari on luettu talonpojiksi maanviljelijöinä, koska varsinaisia torppareita ei vuoden 1918 jälkeen enää ollut. Pienviljelijöiden ja näiden poikien luokittelusta osaksi talonpoikia on seurauksena tämän kerrostuman paisuminen osittain työväestön kustannuksella, koska monet heistä saivat suuren osan tai kenties pääosan tuloistaan ruumiillisesta palkkatyöstä ja kuuluisivat siten paremminkin työväestöön. Vastaavasti osa suurtilallisista, jotka kuuluisivat sosiaalisen asemansa puolesta todennäköisesti vähintään ylempään keskiluokkaan, on ollut henkilökortiston puutteiden vuoksi sijoitettava talonpoikien kerrostumaan.

Työväestöön on varsinaisen työväestön lisäksi sijoitettu joitakin vapaiden ammattien harjoittajia kuten vahtimestarit, talonmiehet, suutarit, räätälit sekä eräitä yksityisen tai julkisen sektorin palveluksessa olevia työntekijöitä kuten kauppa-apulaiset, autonkuljettajat, veturinkuljettajat, junamiehet, merimiehet, postinkantajat, harjoittelijat ilman ilmoitettua ammattialaa sekä ammattityöläiset kuten muurarit ja maalarit. Osa näistä, esimerkiksi muurareista, saattaisi asiallisesti kuulua alempaan keskiluokkaan pienyrittäjinä, mutta puutteellisten tietojen vuoksi sitä ei ole voitu todentaa. Toisaalta käsityöläisten, kirjapainoalalla työskentelevien, ratavartijoiden, asentajien, palomiesten ja poliisimiesten sekä sairaanhoitajien, pankkityöntekijöiden, varastonhoitajien ja torikauppiaiden lukeminen alempaan keskiluokkaan oletettavasti tasaa luokitusta siten, ettei sanottavaa virhettä alemman keskiluokan ja työväestön kesken synny.

Luokkakaarti

On aiheellista palata vielä hieman luokka-käsitteeseen, koska se saattaa aiheuttaa muuten sekaannusta. Vasemmiston taholla suojeluskunnat esitettiinkin siis poliittisen tarkoitushakuisesti luokkakaartina, johon työväestöä ei sanottavasti kelpuutettu. Luokka-termin käyttö muussa kuin sosiaalihistoriallisen kielenkäytön yhteydessä on kuitenkin harhaanjohtavaa, koska Suomessa ei vielä tuohon aikaan ollut poliittisesti yhtenäistä työväenluokkaa tai yläluokkaa. Osa suojeluskuntalaisistakin kuului työväenluokkaan ja osa poliittisen työväenliikkeen edustajista kuului vastaavasti yläluokkaan. Rehellisempää olisikin ollut todeta, että suojeluskuntiin ei kelpuutettu työväenliikkeen jäseniä ja sitä julkisesti kannattavia. Luokkakaarti-termiä käytettiin täysin harhaanjohtavasti osoittamaan työväestön kuulumattomuutta suojeluskuntiin.

Suojeluskuntalaiset ennen järjestön perustamista

Suojeluskuntajärjestö perustettiin 2.8.1918 Suomen Senaatin asetuksella. Kun suojeluskunnilla kuitenkin oli alkumuotonsa varhaisemmissa tapahtumissa, on perusteltua koettaa piirtää yleiskuva myös järjestövaihetta edeltäneen ajan suojeluskuntalaisten sosiaalisesta kerrostuneisuudesta. Jäsenluetteloita tältä ajalta on säilynyt vain hajanaisesti, eivätkä nekään välttämättä ole aina luotettavia. Toiminnan käynnistäjistä tietoja on sen sijaan saatavissa runsaammin: He ovat luokiteltavissa pääosin lukeneistoon ja keskiluokkaan. Suojeluskunnan myöhemmän ylipäällikön Lauri Malmbergin tarkoitushakuisen lausunnon mukaan suojeluskuntiin kuului kesällä 1917 paljon työväenluokankin miehiä. Paikka paikoin näin olikin, varsinkin loppukesällä ja alkusyksystä, mutta monet heistä jättäytyivät pois toiminnasta vielä syksyn kuluessa työväen ryhmittyessä runsaslukuisesti tunnustensa alle.

Suojeluskuntajärjestöön kuuluneista suojeluskuntalaisista laadittu henkilökorttiotos sisältää tietoja myös vuonna 1917 suojeluskuntiin liittyneistä. Jos otokseen, joka on näiltä osin vähäinen, on luottamista, niin vuonna 1918 perustettuun suojeluskuntajärjestöön kuuluneista ja jo vuoden 1917 suojeluskuntiin liittyneistä henkilöistä keskimäärin ainoastaan 5% ilmoitti elinkeinokseen ammatin, jonka perusteella heidät voidaan luokitella työväestöön. Vain noin 4% työväestöön kuuluvia liittyi suojeluskuntiin maaseudulla ja kaupungeissa vastaavasti luku oli noin 7%. Nämä osuudet kuvastavat ilmeisen huonosti kesän 1917 tilannetta, koska luokkataistelun alla syksyllä eronneet työläiset tuskin olivat innokkaimpina perustamassa uusia suojeluskuntia sisällissodan jälkeisessä tilanteessa. Sen sijaan ne antavat luotettavamman kuvan vuonna 1917 suojeluskunta-aatteen pysyvämmin omaksuneiden vapaaehtoisten jäsenten sosiaalisesta kerrostuneisuudesta. Suurin yksittäinen jäsenryhmän oli talonpojat 44%, mikäli alemman keskiluokan (33%) ja ylemmän keskiluokan (17%) edustajat erotetaan omiksi ryhmikseen. Keskiluokkaan luokiteltavien yhteinen osuus otostuloksesta on kuitenkin mittavat 50%.

Suojeluskunnista syksyllä luokkataistelutunnusten alle eronneet työläiset kavensivat suojeluskuntien jäsenpohjan yhteiskunnallista monimuotoisuutta. Valkoiseen armeijaan liittyi kuitenkin pian asevelvollisuuskutsuntojen kautta puhtaita työväenliikkeen kannattajiakin. Taistelujen alkaessa suojeluskuntalaisia oli mukana vapaaehtoisina noin 17000-18000 miestä. Mannerheimin johtamien hallituksen vakinaisessa palveluksessa olleiden joukkojen määrä kohosi myöhemmin värväystoiminnan ja asevelvollisuuskutsuntojen johdosta 55000-60000 mieheen. Otos vahvistaa aiemman tutkimuksen käsityksen, jonka mukaan valkoiseen armeijaan kuuluneen työväestön osuus kasvoi etenkin asevelvollisuuspakotteiden myötä kevättalvella 1918.

Valkoisessa armeijassa työmiehet, työläiset, itselliset, loiset ja irtolaiset muodostivat lopulta reilun viidenneksen tai vajaan neljänneksen rintamajoukoista ja punaisella puolella taas reilut kolme neljännestä. Suojeluskunnissa, jotka aluksi muodostivat valkoisen armeijan rungon, työväestön osuus oli suojeluskuntien vapaussoturijäsenten tarkastelun perusteella sodan aikana vähäisempi noin kymmenen prosentin luokkaa. Otosarvioihin on näiltä osin kuitenkin suhtauduttava hyvin varovaisesti, sillä luotettavien tietojen saaminen suojeluskuntalaisten sosiaalisesta kerrostuneisuudesta vapaus- ja sisällissodan sekä sitä edeltäneeltä ajalta on lähdeongelmien vuoksi huomattavasti vaikeampaa kuin suojeluskuntajärjestön perustamisen jälkeiseltä ajalta.

Suojeluskuntien jäsenrakenteen muutokset 1922-1944

Seuraavassa tarkastellaan kuinka suojeluskuntien jäsenistön rakenne muuttui erilaisissa toimintaympäristöissä vaikuttaneissa suojeluskunnissa aikajaksolla 1922-1944. Aineisto pohjautuu Kari Selénin ja Ari Pylkkäsen vuonna 2004 julkaisemassa kirjassa Sarkatakkien armeija, suojeluskunnat ja suojeluskuntalaiset 1918-1944 esitettyihin päätelmiin. Taulukoissa olevat sosiaaliset kerrostumat ovat aiemmin tässä esitettyjen periaatteiden mukaiset. Alkuperäisen aineiston laajuuden vuoksi tarkastellaan suojeluskuntien jäsenrakenteiden muutosta vain tarkastelujakson alku- ja loppupisteessä.

Kaupunkisuojeluskuntien uudet jäsenet 1922

Kaupunkisuojeluskuntien läsnä olevan jäsenistön rakenne vuoden 1922 lopussa heijasti hyvin vuosina 1918-1922 liittyneiden osuuksia: Joka toinen jäsen (49%) oli luokiteltavissa alemman keskiluokan elinkeinon tai ammatinharjoittajaksi, vajaa neljännes (24%) kuului ylempään keskiluokkaan, vajaa viidennes (19%) työväkeen. Talonpoikien (4%) ja yhteiskunnan terävimmän eliitin (2%) osuus oli ymmärrettävästi hyvin vähäinen. Merkille pantavaa kaupungeissa oli, että 75% suojeluskunnissa läsnä olleista kuului alempaan ja ylempään keskiluokkaan sekä yhteiskunnalliseen eliittiin. Työväestön osuus kaupunkisuojeluskuntalaisista taas oli hyvin lähellä vuoden 1918 valkoisessa armeijassa taistelleiden työläisten suhteellista osuutta.

Kaupunkisuojeluskuntien uudet jäsenet 1939-1944

Kaupunkisuojeluskunnissa sotavuodet aiheuttivat otoksen valossa todellisen jäsenryntäyksen. Uusia tulokkaita virtasi jäsenistöön paljon kaikista sosiaalikerroksista, ottamatta lukuun talonpoikia, lukumääräisesti enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Talonpoikien osaltakaan kysymys ei ollut haluttomuudesta vaan paremminkin siitä, ettei kaupungeissa juurikaan ollut suojeluskuntaan kuulumattomia maanviljelijöitä. Enimmillään kaupunkiympäristön talonpoikien liittyminen suojeluskuntiin oli ollut järjestön perustamisen aikoihin ja toiminnan alkuvuosina 1918-1922. Sotavuosien 1939-1944 uusissa jäsenissä talonpoikia oli ainoastaan vajaat puoli prosenttia. Alempaan keskiluokkaan (43%) kuuluvien ja työläisten (28%) suhteellinen osuus oli sotavuosia edeltäneellä tasolla, mutta ylemmästä keskiluokasta (23%) kaupunkisuojeluskunnat saivat suhteellisesti liki saman verran uusia jäseniä kuin järjestön perustamisen ensi vuosina, jolloin ylemmän keskiluokan edustajien liittyminen oli suhteellisesti tarkasteltuna vilkkaimmillaan. Myös yhteiskunnallisen eliitin (4%) ryhmästä saavuttiin hädän koittaessa vilkkaammin kuin kertaakaan aiemmin.

Kaupunkisuojeluskuntien uudet jäsenet 1939-1944
Vuosi	Eliitti %	Yl.keskil. %	Al.keskil. %	Talonp. %	Työväki %	Ei tietoa %	Kaikki %
1922	2,41	23,86	49,33	3,75	19,03	1,61	100
1939-1944	3,71	23,14	43,45	0,44	27,51	1,75	100

Kauppalasuojeluskuntien uudet jäsenet 1922

Kauppalasuojeluskunnissa suojeluskuntien perustamiskaudella liittyneiden ja vuoden 1922 lopulla läsnä olevien jäsenten sosiaalisessa kerrostuneisuudessa ei ollut suuria eroja. Alemman (48 %) ja ylemmän (26%) keskiluokan sekä eliitin (1%) yhteenlaskettu osuus oli samaa hallitsevaa tasoa kuin kaupungeissa (75%). Työväestöä kauppalasuojeluskunnissa oli läsnä selvästi vähemmän (15%). Talonpoikaistoon kuului kauppalasuojeluskuntalaisista noin joka kymmenes.

Kauppalasuojeluskuntien uudet jäsenet 1939-1944

Kauppalasuojeluskunnissa sosiaalisen kerrostuneisuuden kehitys muistutti hyvin paljon kaupunkisuojeluskuntien tilannetta. Ylempään keskiluokkaan luokiteltavien määrällisesti suurin liittymisaktiivisuus ajoittui järjestön perustamisen yhteyteen vuosiin 1918-1922 ja talonpojilla sisäpoliittisen eheytymisen kaudelle vuosiin 1934-1938. Alempaan keskiluokkaan luokiteltavat (39%) muodostivat edellisvuosien tapaan sotavuosina suhteellisesti tarkasteltuna suurimman ryhmän. Työväestön suhteellinen osuus kohosi 37% liittyneistä. Muutos vertailukohtaan vuodelta 1922 oli 2,5-kertainen. Ylemmän keskiluokan osuus (9%) putosi kolmannekseen vuoden 1922 tasosta ja talonpoikien laski viiteen prosenttiin. Ylemmän luokan ja talonpoikien osalta syy lienee ollut sama kuin kaupungeissakin: suuri osa oli jo liittynyt toimintaan aiemmin. Eliittiin laskettavien liittymisaktiivisuus saavutti sotavuosina suhteellisestikin tarkastellen suojeluskuntajärjestön aikaisen huippunsa (1%). Sosiaaliselta kerrostuneisuudeltaan tunnistamattomien osuus oli korkea (9%), mihin vaikuttivat varmaankin sota-ajan kiireet, jossa ammattitietojen kirjaamista pidettiin ehkä toisarvoisena.

Kauppalasuojeluskuntien uudet jäsenet 1939-1944
Vuosi	Eliitti %	Yl.keskil. %	Al.keskil. %	Talonp. %	Työväki %	Ei tietoa %	Kaikki %
1922	0,73	25,79	47,69	9,73	14,84	1,22	100
1939-1944	0,94	8,63	39,40	4,69	36,96	9,38	100

Tehdassuojeluskuntien uudet jäsenet 1922

Tehdassuojeluskuntien jäsenkunnan enemmistö, joskaan ei niin selkeästi kuin kaupungeissa ja kauppaloissa, rakentui vuoden 1922 lopussa alemman (40%) ja ylemmän keskiluokan (14%) sekä eliitin (0,3 %) kaltaisten viran- ja toimenhaltijoiden varaan. Alemman keskiluokan jälkeen toiseksi suurimman ryhmittymän muodostivat tehdasympäristön talonpojat (28%), jonka jälkeen vasta tuli työväki (17%). Yhteistä otoksen kaupunkimaisille suojeluskunnille oli alemman ja ylemmän keskiluokan runsaan edustuksen lisäksi työläisten suhteellisen korkea osuus jäsenistöstä ja se, että ylempään keskiluokkaan kuuluvat pysyivät suojeluskuntien jäseninä suuremmassa määrin kuin heidän liittymisosuutensa antoi odottaa. Erityisesti kaupunki- ja tehdassuojeluskunnissa pysyvimpiä jäseniä olivat alemman keskiluokan elinkeinon- ja ammatinharjoittajat.

Tehdassuojeluskuntien uudet jäsenet 1939-1944

Tehdassuojeluskunnissa vuosina 1939-1944 työväestön suhteellinen osuus liittyneistä oli korkea (53%). Muutos vertailujakson alkuun oli tässä tapauksessa lähes 3-kertainen. Sotavuosina joka toinen liittynyt uusi jäsen olikin siten työväenluokkaan kuulunut. Tätä voidaan selittää hyvin sillä, että tässä kerroksessa oli paljon potentiaalia uusiksi jäseniksi. Näin ollen on hyvinkin mahdollista, että sotavuosien kieltämättä runsaassa työläisjoukossa tehdassuojeluskunnissa olisi ollut muitakin kuin ei-sosialisteja.

Tehdassuojeluskuntien uudet jäsenet 1939-1944
Vuosi	Eliitti %	Yl.keskil. %	Al.keskil. %	Talonp. %	Työväki %	Ei tietoa %	Kaikki %
1922	0,29	14,24	40,12	27,62	17,15	0,58	100
1939-1944	0,00	3,19	31,38	11,70	53,19	0,53	100

Maalaissuojeluskuntien uudet jäsenet 1922

Maalaissuojeluskunnissa talonpojat muodostivat liittymistietojen perusteella odotetusti reilut kaksi kolmasosaa (64%) läsnä olevasta jäsenkunnasta, alempi keskiluokka vajaan viidenneksen (19 %) ja työväestö kymmenesosan (10%). Ylemmän keskiluokan (6%) ja eliitin (0,2%) osuus oli maaseudulla ammatti- ja elinkeinojakauman vuoksi ymmärrettävästi vähäistä.

Maalaissuojeluskuntien uudet jäsenet 1939-1944

Maalaissuojeluskunnissa talonpoikien, alemman ja ylemmän keskiluokan absoluuttisin määrin tarkasteltuna vilkkainta liittymisalkaa suojeluskuntiin olivat otoksen valossa vuodet 1918-1922. Maaseudun vähäiselle eliitille ei muodostunut mitään selvää keskittymää, vaan heitä tuli suojeluskuntalaisiksi vähin erin ja vuosien saatossa. Työväestön lukumääräisesti aktiivisinta liittymisaikaa olivat odotetusti sotavuodet 1939-1944. Työväestön suhteellinen osuus maalaissuojeluskuntiin liittyneistä oli kasvanut aina vuodesta 1918 alkaen viidessä vuodessa noin kolmella prosentilla, mutta vuosina 1939-1944 peräti kahdeksalla prosentilla ja lähestyi 29%. Näin ollen voitaneen pääosin yhtyä aiemman tutkimuksen tulokseen, jonka mukaan työväestön liittyminen maalaissuojeluskuntiin oli näkyvintä vuoden 1938 jälkeen.

Maalaissuojeluskuntien uudet jäsenet 1939-1944
Vuosi	Eliitti %	Yl.keskil. %	Al.keskil. %	Talonp. %	Työväki %	Ei tietoa %	Kaikki %
1922	0,23	5,92	19,06	63,77	10,30	0,74	100
1939-1944	0,22	2,54	13,36	48,79	28,70	6,40	100

Keitä suojeluskuntalaiset siis olivat

Suojeluskunta oli Suomessa järjestönä toiminnassa noin 27-vuotta. Suojeluskunnan jäsenistön rakenne muuttui sen toiminta-aikana hyvin voimakkaasti. Järjestön alkuaikoja sisällissodan aikana ja vielä sen jälkeenkin leimasi valkoisuus ja etenkin äärivasemmiston puolelta pyrittiin luomaan kuvaa järjestöstä, joka oli lahtari- ja verikaarti. Suojeluskuntajärjestön juuret olivat sisällissodan voittaneessa talonpoikaisarmeijassa ja alkuaikoina sen jäseniksi otettiin vain sellaisia miehiä, joiden uskollisuuteen laillista yhteiskuntajärjestystä kohtaan voidaan luottaa.

Tilanne alkoi kuitenkin pikkuhiljaa muuttua, kun 1930-luvun alkupuolella kommunistien toiminta kiellettiin ja sosiaalidemokraattinen työväenliike alkoi lähestyä suojeluskuntaliikettä. Talvisodan henki ja maanpuolustuksen tarpeet aiheuttivat myös suuria muutospaineita itse suojeluskuntajärjestöönkin. Suojeluskuntajärjestö ja Sosialidemokraattinen puolue neutraloivat suhteensa helmikuussa 1940. Puolue julisti, että suojeluskuntaan liittyminen oli kunkin oma yksityisasia ja suojeluskunnat luopuivat samalla pitämästä vasemmistolaisuutta epäisänmaallisuutena ja esteenä jäsenyydelle. Päätöksen seurauksena vuosien 1939-1944 suojeluskuntiin liittyneiden miesten sosiaalinen jakautuma painottui voimakkaasti työväenluokan puolelle ja joka toinen teollisuuspaikkakuntien suojeluskuntiin liittynyt uusi mies voitiinkin katsoa työväenluokkaan kuuluvaksi.

Lähestyttäessä suojeluskuntien lopettamisajankohtaa jäsenistön rakenne oli muuttunut sosiaaliselta kerrostuneisuudeltaan laajaksi. Toiminnassa oli mukana runsaasti yksityisiä elinkeinonharjoittajia, kauppiaita, opettajia, virkamiehiä ja toimihenkilöitä. Mukana oli kuitenkin myös paljon teollisuuden työntekijöiksi luokiteltavia ja maanviljelijöitä. Järjestön poliittinen luonne oli himmentynyt ja jäsenistöä yhdistäväksi tekijäksi oli muodostunut isänmaan hädänalainen tila ja voimakas halu puolustaa sitä laajalti epäoikeudenmukaiseksi koettua hyökkäystä vastaan.

Lähteet

1. Sarkatakkien armeija, Kari Selén, Ari Pylkkänen, 2004
2. Valokuvat Väksy