Äänekoski

Hiivatehtaan ympäristöhaitat

Sulfiittisellutehtaan ympäristönsuojeluinvestointi

Sulfiittijätelimen mikrobiologinen hyväksikäyttö perustui siihen, että jäteliemi sisälsi hiivan kasvulle välttämättömiä hivenaineita, kuten magnesiumia sekä hiivan kasvun tarvitsemia pääasiallisimpia energialähteitä sokeria sekä etikkahappoa. Varsinainen prosessi oli kehitetty jo 1930-luvulla ja nyt rakennettu tehdas oli tuon alkuperäisprosessin uusin sovellutus. Hiivatehdas käynnistettiin joulukuussa 1974 lentoteitse Sveitsistä tuodulla 500kg aktiivisella hiivaerällä. Valmista hiivaa saatiin varastosiiloihin ensimmäisen kerran 14. joulukuuta ja ensimmäinen lähetys tilaajalle kuormattiin tehtaalla 17. joulukuuta. Tuote sai nimekseen Silva-proteiini ja se toimitettiin tilaajille käytettäväksi edelleen valkuaisainelähteenä kotieläinten rehuseoksissa.

Allergiaongelmat alkavat vaivata

Syksyllä 1975 eli vajaa vuosi tehtaan käynnistymisen jälkeen ilmaantuivat ensimmäiset allergioista kärsivät potilaat. Tuolloin arveltiin, että prosessista mahdollisesti vapautunut hiivanpöly aiheutti näillä henkilöillä tyypillisiä hengityselinoireita kuten aivastelua, tukkoisuutta nenässä, sitkeää yskää, hengenahdistusta ja hengityksen vinkumista, päänsärkyä sekä pahoinvointia. Tilanne vain paheni koko ajan ja uusia potilaita ilmaantui jatkuvasti lisää. Näillä mahdollinen hiivanpöly aiheutti allergisten oireiden lisäksi myös usein äkillisesti nousevaa korkeata kuumetta.

Allergioiden tutkimukset alkavat

Marraskuussa 1975 Äänekosken tehtaiden oma lääkäri Leo Saloranta ilmoitti Keski-Suomen keskussairaalaan epäilyksistään rehuhiivan mahdollisesti allergisoivasta vaikutuksesta. Pian sen jälkeen ensimmäiset allergisista oireista kärsivät potilaat lähetettiin Keski-Suomen keskussairaalan keuhkotautien osastolle tutkimuksiin. Syksystä 1976 lähtien hengitystieoireista kärsineitä potilaita ohjattiin Keski-Suomen keskussairaalaan Kinkomaalle, jossa oli erikoistuttu tutkimaan keuhko- ja hengitystiesairauksia. LL Raili Kreus ilmoitti maaliskuussa 1976 Metsäliiton Teollisuus Oy:n lääkärille Kinkomaan sairaalassa varmistetusta rehuhiiva-allergiatapauksesta.

Kinkomaan sairaalan ylilääkäri Karl-Erik Kreus kiinnostui myös hiiva-allergiasta ja alkoi tutkia Äänekosken tapauksia tarkemmin. Vuosina 1976-1979 tutkittiin hiiva-allergiaan liittyen yhteensä 250 potilasta, joiden allergisten oireiden syyksi tai osasyyksi epäiltiin hiivapölyä. Yhteensä 107 potilaan tapauksessa hiivapölyllä katsottiin olleen osuutta sairastumiseen. Varma rehuhiiva-allergia todettiin lopulta 48 tapauksessa. Näistä 28 oli esiintynyt pelkää astmaa tai astmaa ja samanaikaista allergista nuhaa. Potilaista 20 oli tavattu vain allergista nuhaa. Varmistettujen tapausten lisäksi Äänekoskella epäiltiin olevan 59 henkilöä, joiden allergisten oireiden syynä saattoi olla hiivapöly. Näiden 59 ihmisen tapauksessa näyttö hiivapölyn aiheuttamasta allergiasta ei kuitenkaan ollut kiistaton.

Asia käsittely etenee monella rintamalla

Hiivatehtaan rakentamispäätös otettiin Äänekoskella vastaan huojentuneesti, sillä varmistihan uusi tehdas osaltaan sulfiitin työpaikkojen pysymisen sekä toi vielä lisätyöpaikkojakin paikkakunnalle. Allergiaongelmien tultua laajemmin esille asiasta kiinnostui myös Äänekosken tehtaiden silloinen työsuojeluvaltuutettu Pekka Leppänen. Hiivatehtaan kysymys oli ensimmäistä kertaa virallisesti esillä Metsäliiton Teollisuus Oy Äänekosken tehtaiden työsuojelun keskustoimikunnassa 23.9.1976. Hieman tämän jälkeen 13.10.1976 Keski-Suomen työsuojelupiiri teki tarkistuksen Äänekosken tehtaille. Tarkastuksen yhteydessä kävi ilmi, että monet tehtaiden työntekijät olivat valittaneet mahdollisen hiivatehtaan pölyn aiheuttavan allergisia oireita. Työsuojelupiiriin tuli 27.10.1976 työterveyslaitoksen ilmoitus todetusta hiivapölyn aiheuttamasta ammattitaudista. Työsuojelupiiri vaati tämän jälkeen Metsäliiton Teollisuus Oy:ltä hiivatehtaan poistoilman pölypitoisuuden ja sen terveydellisen vaarallisuuden välitöntä selvittämistä.

Tehtaiden työsuojelupäällikkö vastasi työsuojelupiirin selvitysvaatimuksiin ilmoittamalla, että allergioita oli tutkittu. Vuoden 1976 joulukuussa joukko hiivatehtaan työntekijöitä toi allergiasta kärsivien työntekijöiden ongelmaa tehtaan johdon tietoisuuteen ja vaati rakeistuskoneen ja päiväsiilon eristystä muusta tehtaasta seinällä. Maaliskuussa 1977 Kinkomaan ylilääkäri Karl-Erik Kreus lähestyi Metsäliiton Teollisuutta kirjeellä, jossa hän ilmoitti, että sairaalassa oltiin varmoja ensimmäisestä hiivatehtaan aiheuttamasta allergiatapauksesta. Kreus pyysi yhteistä neuvottelua eri sidosryhmien kesken ja neuvottelu järjestettiinkin samassa kuussa.

Lääkintöhallituksen määräämiä toimenpiteitä

Lääkintöhallitus pyysi Työterveyslaitoksen työlääketieteen osaston keuhkosairauksien asiantuntijalta lausuntoa rehuhiivan valmistuksen yhteydessä esiintyvistä ympäristöhaitoista sekä Kinkomaan ylilääkäri Kreusia antamaan lausunnon hiiva-allergiatapauksista, joita siihen mennessä oli Kinkomaalla tutkittu. Näiden selvitysten pohjalta Lääkintöhallitus antoi hiivatehtaan asiasta lausunnon 1.11.1977. Lausunnossa ehdotettiin seuraavia toimenpidemuutoksia:

1) Prosessimuutokset ja -korjaukset

• fermenttorien yläosat katetaan elävien hiivasolujen ympäristöön pääsyn estämiseksi
• kuivauksen instrumentointia parannetaan pölyhäviöiden vähentämiseksi
• rakeistuskoneen pölynpoisto ohjataan pölynpoistolaittein varustettuun piippuun
• piha-alue asfaltoidaan

2) Mittaustekninen seuranta

• emissio- ja imissiomittauksia tulee jatkaa prosessimuutosten tehokkuuden mittaamiseksi

3) Asiantuntijaryhmä ja seuranta

• vaikutustutkimusten käynnistäminen alueella sekä lääketieteellisen asiantuntijaryhmän perustaminen

Vaiheen 1. edellyttämät muutokset suoritettiin loppuun kesään 1978 mennessä. Keski-Suomen työsuojelupiiri suoritti 9.2.1979 hiivatehtaassa tarkastuksen, jonka jälkeen arveltiin, että varsinaiset allergiahaitat olivat olleet elävien hiivasolujen aiheuttamia ja tulevaisuudessa tulisi lähinnä suojautua niitä vastaan. Vuoden 1978 aikana tehdyillä toimenpiteillä hiivapölypäästö alentui vuoden 1977 tasosta 100 kg/vrk vuoden 1978 tasolle 70 kg/vrk ja lopulta vuonna 1979 tasolle 50 kg/vrk. Lääkintöhallituksen määräämät toimenpiteet eivät kuitenkaan laskeneet päästöjä tarpeeksi alhaiselle tasolle, vaikka prosessista vapautuneen hiivapölyn määrää saatiin pienenemään puoleen lähtötilanteesta. Uusia allergiatapauksia havaittiin yhä vain lisää.

Maan hallitus mukaan ongelman ratkaisuun

Uusien allergiatapausten ilmeneminen lääkintöhallituksen määräämistä investoinneista huolimatta kertoi selvästi, että hiivatehtaan ongelma ei ollut vielä ohi. Hiivatehtaan allergiaongelman ratkaisu eteni merkittävästi, kun sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Luja-Penttilä kävi tutustumassa hiivatehtaaseen ja vei asian hallituksen tietoisuuteen. Hiivatehtaan asiaa käsiteltiin hallituksessa 19.9.1979, jolloin todettiin, että asia tulisi ratkaista niin, että tehtaan toimintaa voitaisiin jatkaa ja alueen työllisyys turvata aiheuttamatta lisää terveyshaittoja lähialueen ihmisille. Valtioneuvosto asettikin 20.9.1979 sosiaali- ja terveysministeriön esityksestä toimikunnan, jonka tehtäväksi annettiin 5.10.1979 mennessä valmistella ehdotus hallituksen periaatepäätökseksi siitä, miten valtion osallistuminen hiivatehtaan pölypäästöjen estämiseen tarvittavan investoinnin rahoitukseen järjestettäisiin.

Hiivatoimikunta

Perustetun toimikunnan puheenjohtajana toimi apulaisosastopäällikkö Kimmo Leppo sosiaali- ja terveysministeriöstä ja jäseninä olivat Reijo Kosunen valtiovarainministeriöstä, Helinä Rehn sisäasiainministeriöstä, Ahto Anttila kauppa- ja teollisuusministeriöstä, Jussi Huttunen kansanterveyslaboratoriosta, Jyrki Kettunen Metsäliiton Teollisuus Oy:stä ja ammattiosaston edustajana työsuojeluvaltuutettu Pekka Leppänen. Toimikunta otti nimekseen hiivatoimikunta. Toimikunta kuuli työssään asiantuntijoita Äänekosken tehtailta, vesihallituksesta, työvoimaministeriöstä sekä sisäasiainministeriöstä. Lisäksi toimikunta kävi 28.9.1979 tutustumassa hiivatehtaaseen. Mietinnössään toimikunta totesi, että tehtaalle olisi mahdotonta antaa mitään ehdotonta päästöjen minimirajaa, jonka alapuolella hiivapölylle herkistymistä ja oireilua ei enää esiintyisi. Parempi ratkaisu toimikunnan mielestä olisi vähentää jatkuvat päästöt mahdollisimman alas, jolloin voitaisiin kliinisesti merkittävien herkistymistapausten määrää ratkaisevasti vähentää.

Kompromissi saadaan aikaan

Rahoituksen suhteen hiivatoimikunta päätyi sitten ratkaisuun, jonka mukaan valtio myöntäisi 5 miljoonan markan lainan Metsäliiton Teollisuus Oy:lle Äänekosken hiivatehtaan hiivapölypäästöjen minimointiin. Laina myönnettäisiin 15 vuodeksi. Toimikunta perusteli esitystään lainasta vetoamalla tehtaan aiheuttamiin terveydellisiin haittoihin sekä tehtaan työntekijöille että kaupungin asukkaille. Toimikunnan mukaan ongelmassa oli kaksi vaihtoehtoa: Joko tehtaan lopettaminen kokonaan tai hiivapölypäästöjen vähentäminen pienimpään mahdolliseen määrään. Toimikunta päätyi päästöjen vähentämiseen terveydellisten syiden lisäksi mm. työllisyys, vesiensuojelu sekä teollisuuspoliittisten näkökohtien perusteella.

Toimikunnan jätettyä mietintönsä sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Luja-Penttilä totesi tiedotteessaan:

Olen hyvin iloinen siitä, että vaikeasta toimeksiannosta ja lyhyestä määräajasta huolimatta toimikunta on kyennyt tehtävästään suoriutumaan ja päätymään yksimieliseen ehdotukseen. Toimikunnan suosittelema ratkaisu merkitsisi sitä, että hiivapölypäästöistä aiheutuvat terveyshaitat poistuisivat varmuudella niin suuressa määrin kuin se ylipäätään on mahdollista ilman tehtaan sulkemista. Se merkitsisi terveysvaarojen minimoinnin ohella sulfiittisellu- ja hiivatehtaan työpaikkojen säilymistä ja sillä olisi myönteinen merkitys alueen vesiensuojelun kannalta.

Pölynpoistolaitteiden asennus tehtaalle

Metsäliitto puolestaan ilmoitti olevansa valmis hiivatehtaalla tarvittaviin toimenpiteisiin, mikäli valtio suostuisi ehdotettuun rahoitusratkaisuun. Kauppa- ja teollisuusministeriö vahvisti hiivatehtaan yksityiskohtaisen investointisuunnitelman 31.1.1980. Käytännön toimenpiteisiin ryhdyttiin välittömästi tämän jälkeen. Valmistelevat työt aloitettiin huhtikuussa 1980. Elo-syyskuussa hiivatehtaalla oli neljän viikon seisokki, jonka aikana laiteasennukset suoritettiin. Uudet pölynpoistolaitteet saatiin koekäyttöön 9.9.1980. Satunnaispölypäästöjen minimoimiseksi uusittiin tuotteen lastauslaitteen sekä jauhemaisen rehuhiivan rakeistuslaitteet. Lisäksi rakennettiin kuivan tuotteen yleispölynpoistolaitteisto ja keskussiivouslaitteisto.

Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT suoritti tarkistusmittaukset noin kuukauden päästä asennuksen jälkeisestä käyntiinlähdöstä. Mittaustulosten perusteella kokonaispäästöt olivat vähentyneet 200-300 grammaan vuorokaudessa entisen 50 kg/vrk ja alkuperäisen 100kg/vrk sijaan. Satunnaispäästöt oli saatu poistetuksi lähes täydellisesti. Hiivatoimikunta oli siis saanut neuvoteltua ja ajettua läpi kompromissiratkaisun, jonka avulla Äänekosken hiivatehdas saattoi jatkaa toimintaansa ilman uusia allergiatapauksia.

Ammattitautikorvaukset

Hiivatehtaaseen oli saatu asennettua uudet hiivapölyn leviämisen estävät suodattimet. Paikkikunnalla oli kuitenkin kymmeniä allergiaan sairastaneita, jotka kärsivät sairauden oireiden lisäksi vaikeuksista korvausmenettelyissä. Kaikki tehtaan työntekijät oli vakuutettuja vakuutusyhtiö Aurassa. Maaliskuussa 1978 työsuojeluvaltuutettu Pekka Leppänen tiedusteli kirjeitse Aura-yhtiön tapaturmaosastolta hiivatehtaan aiheuttamien ammattitautitapausten mukanaan tuomien kulujen korvaajaa. Lisäksi kirjeessä tiedusteltiin keneltä tehtaan ulkopuoliset sairastuneet voivat hakea korvauksia ja millä tavoin voitaisiin rehuhiiva-allergioista kärsivien työntekoa järjestää. Vakuutusyhtiö Aurasta vastattiin, että ammattitaudiksi todetut tapaukset korvattaisiin, mutta ulkopuolisille aiheutuneet haitat sen sijaan eivät kuuluneet vastuuvakuutuksen piiriin. Lisäksi Aurasta arveltiin, että yleistä korvaussääntöä ei ole olemassa, vaan jokainen tapaus tulee käsitellä yksi kerrallaan.

Ratkaisuksi tehtaalla esiintyneisiin allergiatapauksiin tarjottiin mm. työpaikan vaihtamista toiselle osastolle. Paikan vaihtamista pidettiin kuitenkin työntekijöiden puolelta huonona ratkaisuna, sillä oikeassa tuulensuunnassa hiivapöly saattoi levitä tehdasalueen lisäksi kilometrien päähän tehtaasta. Ammattiosaston sisällä asia nähtiin hyvin vaikeana, sillä neljä sen jäsentä oli joutunut olemaan hiiva-allergian takia työstä pois useita kuukausia ja näille ihmisille ei oltu saatu korvauksia sairaskassalta, työnantajalta eikä vakuutusyhtiöltä. Ammattiosasto oli yhteydessä Paperiliittoon ja toivoi liiton ottavan asian käsiteltäväkseen. Paperiliitto ja sitä tukeva Metallityöväenliitto vetosivatkin yhteistoimin Tapaturmavakuutuslaitosten liiton katastrofiluontoisten työtapaturmien tutkimusjohtokuntaan ja esittivät tutkijalautakunnan perustamista selvittämään hiivatehtaan ammattitautitapauksia ja epäilyjä. Tapaturmavakuutuslaitosten liitto tekikin päätöksen lääketieteellisen tutkijalautakunnan perustamisesta.

Päätös ongelmalle ja koko hiivatehtaalle

Korvauksista päästiin pitkällisten neuvottelujen jälkeen sopimukseen vasta vuonna 1981, jolloin vakuutusyhtiö sitoutui maksamaan kahdeksalle henkilölle korvauksia. Näistä henkilöistä kahdelle, kokonaan työelämästä pois joutuneelle, määrättiin täydet korvaukset ja kuudelle henkilölle osakorvaukset. Hiivapölyongelman saaminen ratkaisuunsa kesti kaikkiaan viitisen vuotta. Ratkaisun löytymiseen tarvittiin runsaasti työtä ja jopa maan hallituksen myötävaikutusta. Toisaalta hiivapölyongelman ratkettua tehtaalla ei kuitenkaan ollut käyntiaikaa jäljellä kuin muutama vuosi. Hiivatehtaan historia Äänekoskella päättyi alkuvuodesta 1984 sulfiittiselluloosatehtaan alasajoon.

Lähteet

1. Äänekosken tehtaat 75-vuotta, Jaakko Auer, 1971
2. Äänekoski Mills 1896-1996, Jaakko Auer, Pekka Soininen, 1996
3. Muutosten vuosikymmenet Paperiliiton Äänekosken osasto nro13 ry 1977-2005, Tarja Kovanen