Harrastuksia
Lasten harrastuksia Pukkimäellä
Pukkimäellä oli aikoinaan paljon 1950- ja 1960-luvuilla syntyneitä lapsia. Koska asuinalue oli maantieteellisesti aika pienellä alalla, niin lähes kaikki suunnilleen samanikäiset lapset tunsivat toisensa hyvin. Osittain tästä johtuen leikit ja harrastukset olivat pitkälti samoja ja ne muuntuivat yhteisesti ajan kuluessa toisiksi.
Talviharrastuksia
Talvisin hyvin yleinen harrastus oli luistelu ja jääkiekon pelaaminen. Yhtiön puolesta jäädytettiin joka talvi suuri luistinrata Kuhnamontien varteen Topian talon alapuolelle. Talvi-iltaisin siellä luisteltiin ja pelattiin jääkiekkoa myöhään iltaan saakka. Joskus kovimpien pakkasten aikana oli pakko käydä kotona uunin vieressä lämmittelemässä ja palata sitten takaisin. Pienemmät lapset ja tytöt yrittivät parhaansa mukaan pysyä poissa isompien poikien välillä hyvinkin rajun palaamisen tieltä. Joskus joku kävi kantelemassa yhtiön poliisi Viljo Tuomelle ongelmista ja hän kävi ojentamassa isompia luistelijoita. Tästä johtuva muutos toiminnassa oli kuitenkin yleensä vain hetkellinen. Joskus jääkiekkoa pelattiin myös ilman luistimia sopivissa kohdin alueen maanteitä.
Yleinen leikki luistinradalla tuohon aikaan oli myös Loira. Siinä pelin alkaessa joukosta valittiin yksi kiinniottaja ja muut hajaantuivat radan reunoille. Kiinniottaja asettui yksin radan keskelle. Itse pelissä osallistujat yrittivät luistella radan poikki ilman kiinnijoutumista. Radan reunoilla oli turva-alue, josta ei jäänyt kiinni. Sitä mukaa kun pelissä joutui kiinniotetuksi, joutui myös itse kiinniottajien joukkoon mukaan. Peli loppui yleensä siihen, että lähes kaikki muut yrittivät ottaa kiinni pelin nopeinta luistelijaa.
Myös hiihto oli talviaikaan yleinen harrastus. Suksien kanssa käytiin Viinamäen laatikolla kääntymässä ja isommat lapset jaksoivat käydä jopa Hirvaskankaalla asti. Kuhnamon rannalla oli myös Laaniksi kutsuttu alue. Se oli suuri kumparemainen alue, jonka jotkut reunat olivat jyrkkiä ja muhkuraisia. Alue oli syntynyt aikoinaan siten, että yhtiön teollisuusalueella oli tehty vesirakennustöitä ja siinä syntynyttä ylimääräistä savipohjaista maa-ainesta oli ajettu Pukkimäen eteläpuoliselle alueelle. Alue pysyi vuosikausia täysin paljaana eikä siinä kasvanut juurikaan mitään. Laanin alue oli kuin luotu talviseen mäenlaskuun suksien ja kelkkojen kanssa ja sieltä löytyikin sopivia mäkiä niin pienille lapsille kuin myös suuremmillekin mäenlaskijoille. Talvi-iltaisin siellä laskettiin usein mäkeä pilkkopimeään saakka.
Kesäharrastuksia
Kesäisin harrastukset olivat ehkä hieman monipuolisempia. Aurinkoisina päivinä käytiin virvelöimässä Kiramolla ja Sinkkirantaa ympäröivillä alueilla. Myös pienien haukien hirttäminen oli suosittua toimintaa. Siinä kuljettiin varovasti rantoja katsellen mistä löytyy pintavedessä paikallaan olevia pieniä haukia. Kun sellainen löytyi, niin ujutettiin varovasti ohuesta siimasta tehty silmukka kalan ympärille ja kiskaisitiin nopeasti. Jos oli tarpeeksi nopea, niin kala jäi kiinni silmukkaan. Toisinaan taas käytiin veneen kanssa kalastamalla Heikkilänsaaren ympärillä tai Salakkajoella saakka. Vähän myöhemmällä iällä ajettiin perämoottorilla kalastamaan Yläkuhnamolle Hirvisaaren tai Tikkakallion ympärille.
Kirjassaan Äänekoskea ja äänekoskelaisia Erik Relander on kuvannut pukkimäkeläisten nuorten urheiluharrastuksia 1950-luvulla. Samanlaisia harrastuksia on ollut myös myöhemmillä Pukkimäen ikäpolvilla: Usein loppukesästä, kun Mannilan pelloilla oli viljan puinti saatu valmiiksi, oli suosittua harrastaa korkeushyppyä pahnakasoihin. Korkeustelineet rakennettiin nopeasti laudasta tai rimasta ja niihin laitettiin nauloista korkeusmerkit. Rimana sai toimia joko suora pajunvarsi tai rottinkionki. Tyylinä korkeushypyssä nähtiin kierähdystä tai usienmiten saksausta.
Uimassa kesäisin käytiin Piilolanniemen Nimismiehenrannassa tai Sinkkirannassa. 1960-luvun edetessä Kuhnamon vesi alkoi pikkuhiljaa saastua niin pahoin, että noissa paikoissa ei voinut eikä saanut enää käydä uimassa. Tämän jälkeen uimareissut alkoivat suuntautua Pankkisillalle tai Hiskinmäen virralle.
Yleisesti ottaen tuon ajan lasten ja nuorten harrastukset olivat hyvin liikuntavoittoisia. Silloin ei ollut käytössä tietokoneita eikä Playstationeita ja jos harrastuksissa tarvittiin joitakin apuvälineitä, ne piti usein itse keksiä tai rakentaa. Tosin siihenkin aikaan osattiin joskus olla vain tekemättä mitään. Suosittua sellaista tekemistä oli kokoontuminen yhteen. Varsinkin pimeän aikaan kuuli joskus jonkun kysyvän: Mennäänkö lampun alle? Kysymys tarkoitti sitä, että kokoonnuttaisiin erään tietyn katulampun alle yhteen ihan vain olemaan ja viettämään aikaa. Siinä saattoi aikaa vierähtää 2-3 tuntiakin ja väkeä oli joskus paljonkin yhdessä.
Kiramonrannassa oli ennen iso yhtiön makasiinirakennus. Aurinko lämmitti sen eteläseinää jo aikaisin keväällä ja siitä syystä kesä tuli sille kohdin paljon aikaisemmin kuin muualle. Tuo makasiinirakennuksen eteläseinä oli mukava kokoontumispaikka, jossa harrastettiin teikkaamista. Siinä käytettiin yleensä yhden pennin kolikoita, joita seinään lyömällä saatiin lentämään jopa muutaman metrin matkan. Kolikon lyöjä sai itselleen kaikki ne kolikot, jotka hän sai omasta kolikostaan keskisormen ja peukalon mitalla mitattua. Parhaat ja tarkimmat teikkaajat saivat tällä tavalla kerättyä joskus kymmeniäkin pennejä.
Lähteet
- Äänekoskea ja äänekoskelaisia, Erik Relander, 2011
