Halkoproomut Keiteleellä
Kun koivuhalko oli kova sana
Näin kovien pakkasten aikaan on syytä muistaa, että pitkääkään aikaa ei ole siitä, kun kaikki lämmittäminen tapahtui Suomessa puulla. Polttopuuna käytettiin lähes yksinomaan koivuhalkoa. Raaka-aineesta ei ollut pulaa, sillä maamme metsät olivat pullollaan kaskimaihin luontaisesti nousseita koivikoita.
Äänekoskelainen eläkeläispolvi muistaa vielä hyvin sotaa edeltäneen ajan halkoproomut Keiteleellä. Yksi proomu veti halkoja satoja motteja. Keitele-laivan hinaamina saatettiin Häränvirran varrelle laivarantaan tuoda montakin halkoproomua samalla kertaa. Työläiset puhuivat lotjasta kai siksi kun proomu oli vaikea ääntää.
Proomujen purku oli kovaa työtä
Halkoja puretaan proomusta
Proomukuljetusta lukuun ottamatta halkojen käsittely oli käsityötä. Ensin halot tehtiin metsässä pokalla ja kirveellä. Kuljetus Keiteleen rantaan tapahtui hevosvetoisella reellä. Kesän kuivaneet halot työnnettiin käsikärryillä usein pitkiäkin lankkuisia laakonkeja myöten proomuun, jossa kärryt kipattiin ja vastaanottajat pinosivat ne, että tilaan mahtui halkoja mahdollisimman paljon. Huiman painijoista monet työskentelivät halkoproomulla. Hiirosen Heikin ja Kallen lisäksi siellä olivat ainakin Pekkerisen Aarne, Kauron Tuomas ja Ruosteisen Aleks, joka oli kylläkin juoksija. Niskasen Mikon isäkin siellä työskenteli. Kaikki lotjamiehet eivät olleet kovin lihaksikkaita, mutta sitkeitä kuitenkin. Halkokärryt painoivat jo tyhjiltäänkin heikolle miehelle liiaksi. Joskus sattui vahinkoja kokeneillekin lastaajille. Tasapainosta pois jouduttuaan lastaaja lensi helposti kärryineen lähes motti halkoja mukanaan järveen saaden kaupanpäälliseksi ilmaisen kastelun.
Halkojen hakeminen proomuilla oli urakkatyötä. Miehet itse palkkasivat apulaisensa. Ruuanlaittajiksi ja kahvinkeittäjiksi palkattiin naisia tai poikasia. Huiman painihuoneelta Hiirosen Kalle oli Sinipaasin Arvinkin kerran apulaisekseen palkannut. 11-vuotias poika pääsi hankkimaan muutaman markan keittämällä miehille perunoita ja hakemalla lähitaloista maitoa. Miesten saatua yllättäen ruuan lähitalosta oli Arvinkin heiteltävä halkoja kärryihin miesten avuksi.
Työ proomuilla oli vaarallista
Laivan perässä hinattavia proomuja oli ohjattava mutkissa. Kulku proomusta toiseen tapahtui köysiä myöten. Varsinkin syysmyöhällä köysien jäätyessä kulkeminen oli vaarallista. Kauan lotjamiehenä palvellut Heikki Hiironen katosi vuonna 1942 marraskuun hyytäviin aaltoihin ilmeisesti köydeltä pudottuaan. Häntä ei koskaan löydetty.
Proomut purettiin laivarannassa
Halkolaanin työväkeä ja halkopinoja
Laivarannassa halot purettiin jälleen käsin heittelemällä ne pässiksi kutsutun kapearaiteisen junan vaunuihin, joilla ne kuljetettiin tehtaan halkolaanille. Sinne tehtaan ulkotyöosasto oli palkannut naisia, jotka pinosivat halot jopa kuusi metriä korkeisiin pinoihin tekemällä ne portaittain niin, että takimmainen oli korkein. Naisille maksetuissa palkoissa ei ollut hurraamista, kuten ei palkoissa yleensäkään halkolotjien aikana. Jonkinlaista palkanlisää naiset saivat kantamalla kotiinsa polttopuiksi haloista irronneita säleitä ja tuohia. Jotkut varasivat sitä varten säkkejä, mutta monet tyytyivät helmassa kulkevaan energiahuoltoon. Sinipaasin Arvi kertoo äitinsä tuomilla halonsäleillä olleen huomattava merkitys heidän mökkinsä lämmityksessä.
Halkoja tarvittiin höyryvoimalaitoksella
Tehtaan energiahuolto tarjosi lisätyötä myös rakennusmiehille. Niko Vesterinen ja Porrassalmen Oivan isä Kalle olivat erikoismiehiä, jotka etsivät metsistä proomujen kaaripuut. Rakentamisessa huseerasi Erland Ritasen työporukka. Ritanen oli urheilumies henkeen ja vereen. Sinipaasin Arvikin pääsi heti Ritasen työhön, kun oli kunnostautunut kolmiottelussa. Sinä poika haiset miehelle, oli Ritanen kannustanut Arvia. Työ oli rippikouluikäiselle pojalle osaksi yksitoikkoista paperikoneen höyrykattilan säätöä jakoavaimella, kun automatiikkaa ei ollut. Kaikki höyry paperikoneeseen kehitettiin halkoja polttamalla. Suurin osa haloista kuluikin juuri siihen.
Halkoproomuja käytettiin perinteisesti tehtaan työväen kuljettamiseen Pynnönsaareen juhannusjuhlille. Kerran saaressa syntyi kuitenkin tappelu juhlijoiden kesken ja perinteet päättyivät siihen. Tappelijoiden joukossa oli vakituisesti halkoproomussa työskenteleviä. Proomujen aika ei ole vielä aivan kokonaan päättynyt. Viimeinen niistä on Kivisalmen sillan oikealla puolella Metsäliiton työntekijöiden kalamajana. Siihen proomuun on rakennettu vapaa-ajan tiloja saunasta lähtien.
Lähteet
- Sisä-Suomen lehti 19.1.1987, Taisto Poikonen
