Jerikon historia

Urho parantaisen aika

Jerikko 1950-luvun alussa

Jerikko on puolen hehtaarin tontille Urho Parantaisen (1886-1957) rakentama mökki. Tontti sijaitsee Lippalan maiden kainalossa ja on Lippalasta 1920-luvulla Urholle erotettu. Urho oli Lippalan vanhin poika ja syntynyt samana vuonna, kun suku paikalle muutti. Kun Urho vuonna 1924 avioitui Välilän tyttären, Linda Heinäsen kanssa, tuli asunnon rakentaminen ajankohtaiseksi. Lippala oli juuri muodostettu itsenäiseksi tilaksi, joten sen metsästä sai ottaa puita vapaasti rakennustarpeiksi. Monitaitoisena tekomiehenä Urho teki kaikki rakentamiseen liittyvät työt itse, eikä olisi muiden tekemää hyväksynytkään.

Linda Heinänen

Urho Parantainen

Urho teki sepän- ja puusepäntöitä ammatikseen. Oma paja oli rakennettu ammattia varten. Puusepäntyöt hän teki tuvassa. Paljon hän kiersi kylälläkin näitä töitä tekemässä. Työnsä laadusta Urho oli liiankin tarkka, eikä luovuttanut tuotettaan asiakkaalleen, ellei se ollut täydellinen. Jos pienikin virhe tekeleeseen tuli, niin se meni uusiksi. Hän sanoikin tekevänsä "pienin piirtein".

Urho oli terävä havainnoitsija ja loistava keskustelija, myös ruotsin kielellä ja hän aina puhui totta. Jos vahingossakin puhui sellaista, mikä myöhemmin osoittautuikin vääräksi, niin saman tien hän lähti matkojenkin päähän oikaisemaan puheensa. Kerrankin kun Urho talvipakkasella tapasi Hujakon Jussin, joka ihmetteli, miksei Urholla ollut karvalakkia päässään. Urho vastasi hänelle: "En ole koskaan pitänyt karvalakkia päässäni". Kun Urho palasi Jerikkoon ja rupesi tarkemmin muistelemaan, niin hätkähdyttävä muisto palasi mieleen. Saman tien laittoi huopahatun päähänsä, käveli Hujakolle Jussin luo ja sanoi: "Minä otan puheeni pois. Kerran isävainaan kanssa Kokkolan markkinoilla käydessämme, minulla oli hevosen reessä karvalakki päässäni".

Musikaalinenkin hän oli ja omalla tekemällään viululla soitteli nuoteista, mikä oli harvinaista siihen aikaan. Ruotsin kielen Urho oli oppinut ollessaan Pietarsaaressa laivaveistämöllä töissä. Hän itseopiskeli koko ikänsä ja kehitti taitojaan.

Pariskunta vietti monta onnellista vuotta Jerikossa. Urho sairastui vuosikymmenen lopulla ja joutui sairaalahoitoon. Avioliitto särkyi siinä vaiheessa ja Linda muutti lapsuuskotiinsa Mäkikylille Välilään. Linda odotti lähtiessään heidän ainoaa lastaan:

Nimi	Synt.	Syntymäpaikka
Aune	1931	Vällilä

Urhon sairaalassa olosta syntyi Äänekosken maalaiskunnalle kustannuksia, jotka se peri Urholta ottamalla Jerikon kunnan omistukseen. Urho äärimmäisen rehellisenä ihmisenä tunsi kärsineensä vääryyttä. Hän ajatuksissaan samaistui Raamatun kertomuksen Jerikontien kulkijaan, joka joutui ryövärien käsiin. Tämän vuoksi mökin nimeksi tuli Jerikko.

Jerikko kunnan omistuksessa

Kunta sijoitti Jerikkoon asunnontarpeessa olevia perheitä asumaan. Kahden huoneen hirsinen mökki muutettiin kahden perheen paritaloksi. Keittiöön tehtiin oma uloskäynti toiselle perheelle. Jerikossa asuivat ainakin seuraavat perheet:

Otto Berg ja vaimonsa Maija os. Hämäläinen Koiviston Takalasta. Heillä oli tyttäret Signe ja Helvi

Otto Tourunen ja vaimonsa Hilda os. Hiekkala. Heillä oli lapset:

Nimi	Synt.-Kuoll.	Huom.
Pauli Armas	1909-
Lauri Einar	1911-
Ellen Johanna	1918	mies Kyyhkynen
Anna Martta	1920	mies Reino Nuutinen
Taito Olavi	1924-1988	tunnettiin nimellä Ulkomies

Sulo Oksanen (1902-1980) ja vaimonsa Sirkka os. Pitkänen (1907-1999). Heillä oli lapsia:

Nimi	Synt.-Kuoll.
Tauno Vilho Antero	1935-
Tyyne Johanna	1936-
Erkki Ilmari	1940-
Eira Terttu Tuulikki	1944-

Kalle Honkonen ja vaimonsa Aino os. Lehtonen Uuraisilta. Ainolla oli puujalka ja ainoalla jalallaan polki ompelukonetta, kun harjoitti ompelijan ammattiaan. Ainon varalla ollut puujalka oli pitkään Lippalan liiterin parvessa säilytyksessä.

Urhon paluu Jerikkoon

Urho oli evakossa Suojoella Viljo Mehtolan töissä. Hän sai säästettyä rahaa palkastaan ja osti maalaiskunnalta oman mökkinsä takaisin, teki perusteellisen remontin ja muutti sinne jälleen asumaan. Pajasta kuului kalke, kun Urho takoi rautaa. Jos jokin tekele meni pieleen, niin Urho kirosi sellaisella raivolla, että äkkinäinen kuulija meni kananlihalle. Monet pelkäsivät hänen kiukkuaan niin paljon, etteivät uskaltaneet asioida pajalla. Urho menetti luonteensa vuoksi paljon potentiaalisia asiakkaitaan. Kyläläisille hän valmisti puuastioita, kärrynpyöriä ja rekiä valmiiksi raudoitettuina, huonekaluja ja paljon muuta.

Puusorvin valmistaminen oli Urhon suunnitelmissa, ja siihen tarkoitukseen oli kerännyt tarvispuita ainakin kymmenen vuoden ajan. Työ alkoi Jerikkoon muuttamisen innoittamana ja se valmistui hitaasti mutta varmasti. Sorvi on vieläkin Jerikossa jälkipolville mallina sen ajan osaamisesta ja käsityötaidon mestarinäytteenä.

Suojoen vanhainkoti

Urho ja Taavetti Parantainen

Urho alkoi ikääntyessään sairastella. Hän meni Suojoen vanhainkotiin hoitoon, kun Jerikossa ei hoitajaa ollut. Nuorempaan veljeensä, Lippalan Taavettiin oli välit poikki, Urhon sanoen. Kun Taavetti sai kylältä kuulla, että veljensä oli huonossa kunnossa, eikä ehkä enää olisi pitkäaikainen, niin hän päätti lähteä Urhoa tapaamaan. Suunnitteli sovinnon hieromista ja osti tuliaisiksi hedelmiä ja karamellejä. Suojoella Urho ei suostunut ottamaan veljeään vastaan, välit kun kerran olivat poikki. Taavetti antoi tuliaiset hoitajalle ja pyysi antamaan ne Urholle sitten, kun tämä olisi lauhkeammalla päällä. Seuraavana päivänä Lippalan tuvassa kuultiin ulkoeteisestä jokin kolahdus. Eteisestä löytyi Taavetin Urholle ostamat tuliaiset. Urho oli viimeisillä voimillaan kävellyt Suojoelta asti palauttamaan lahjukset. Hän kuoli pian sen jälkeen vuonna 1957, viimeiseen asti periaatteen miehenä.